Aihearkisto: ploki

LIPPONEN

Puhemies Paavo Lipposesta on jokaisella politiikkaa seuraavalla varmasti mielipide. Minullakin.

Nyt kun Lipposen poliittinen ura kansanedustajana on päättymässä kannan minäkin korteni kekoon muutamalla mielipiteellä, jotka ovat täysin omiani, eivätkä puolueen virallinen kanta.

Olemme eri aikakauden ja eri ikäluokan miehiä. Mielipiteissäkin on paljon eroja, mutta niistä saa selvää.

Olen Lipposen kanssa jyrkästi eri mieltä EU-jäsenyyden siunauksellisuudesta, pakkoruotsin opettamisesta ja kuntauudistuksesta. Tästä huolimatta pidän Lipposta merkittävänä poliitikkona ja hyvänä puhemiehenä.

Puhemiehenä Lipponen on ollut tasapuolinen, eikä minun nähdäkseni ole millään tavoin antanut mahdollisten henkilökohtaisten mieltymysten vaikuttaa puheenvuorojen saatavuuteen esimerkiksi kyselytunnilla.

En puutu Lipposen loppuliun puheisiin esim. ydinvoimasta. Se on pieni piste ison miehen suuressa urassa. Lipposesta jää jäljelle muutakin kuin isot monot.

Puoluejohtajilla on samat ongelmat, oli puolue suuri tai pieni. Se on yksinäistä hommaa, kun aallot käy ikkunaan. Kymmenen vuoden kokemuksella tiedän tämän.

Aina on joku naukumassa kimpussa, jos ei vieraat, niin omat. Jättäähän se jälkensä, eikä suoranaista pottuilua viitsi vaiti kuunnella. Jossakin vaiheessa tulee tarve antaa takaisin ja kun osaa niin painokoneet käyvät.

Lipponen on oman linjansa mies. Tekee niin kuin uskoo oikein olevan. Reki varsan kolaa, viisas mies huomaa, että maailma muuttuu.

Suomen politiikassa ei ole puutetta sanojista, mutta sellaisista on, joiden sanomisesta saa selvän. Ja joilla on sanomaa. Ja tämä pahenee kun Lipposesta tulee emeritus.

Itse olen ollut tekemisissä Lipposen kanssa puolueen puheenjohtajana. Käynyt hallitusneuvotteluissakin kahdesti. Istunut monissa paneeleissa.

Viime vaalitaistelun viimeinen päivä Vantaan Tikkuraitilla jäi erityisesti mieleen. Olin omalla vaalistandilläni, kun silloinen pääministeri Lipponen valtavan lehdistölaahuksen ja kamerankantajien keulilla suuntasi kohti SDP:n vaalimökkiä… Liike loppui. Lipponen pysähtyi, nosti peukalon pystyyn ja sanoi minulle: Tsemppiä. Tapasimme seuraavan kerran vaalivalvojaisissa, puheenjohtajina ja kansanedustajina.

Olen tällä eduskuntakaudella joutunut asioimaan puhemiehen luona myös ikävissä asioissa. Pidin Raimo Vistbackan kanssa puhemiehen informoituna kollegamme tilanteesta läpi koko rankan vaalikauden. Asia oli kaikille vaikea monestakin syystä. Puhemiehen selkärankainen suhtautuminen ei ole jäänyt minulle epäselväksi. Annan arvoa. Todella.

OULU – Päivä Pohjoisen veturissa

Vaalikiertueeni ulottui tänään Pohjois-Suomen veturiin Ouluun. Oulun lisäksi piipahdin Kempeleen kauppakeskus Zeppelinissä.

Hyvältä näytti. Puurosen Matti oli järkännyt hernekeiton. Lähes kaikki ehdokkaamme olivat mukana. Juttu luisti. Olin todellisessa pommituksessa koko ajan. Eläkkeet, taitettu indeksi, energiapolitiikka, EU, aluepolitiikka, maahanmuutto ja työttömyys olivat tapetilla.

Olen niin monta vaalitaistelua nähnyt, että tiedän milloin vaalit voitetaan. Nyt voitetaan, ehdokkaiden ahkeruudesta riippuu kuinka paljon.

Oulu on tärkeä kaupunki koko Pohjois-Suomen kannalta. Oulu on ratkaiseva myös sen kannalta,että onnistumme Oulun vaalipiirissä. Maakunta antaa hyvin ääniä, nyt on varmistettava Oulun äänet. Olin niin tyytyväinen näkemääni, että päätin antaa piiriin vielä yhden kiertuepäivän sinne.

Aarno ”Loka” Laitinen oli kirjoittanut räväkän kolumnin perussuomalaisista. Kehui mokoma minua osaavaksi ja älykkääksi, mutta kannattajia ”kylähulluiksi”. Oulussa ainakin ”pöhköt” ovat lähdössä liikkeelle varmistamaan äänestämällä vaalivoittomme. Loka vetää vaalivankkureitamme, väki sisuuntui.

Päivä huipentui Oulun V 75 -raveihin. Troikkalähtö oli PerusS-lähtö. Koko piiriporukka oli loimittamassa hevosta. Komea oli loimi ja hevonen. Voittajahevosen omistaja on Kepun kansanedustaja Mika Lintilä, jolla on nyt asialinjaa omassa tallissa! Melkoinen yhteensattuma, kepu asialinjalla. Kepu sai loimen – PerusS äänet.

Vastaanotto raveissa oli lämmin. Ravilähtöhaastattelussa sanoin, että päivä oli hieno ja se on täydellinen, jos Millwall vielä voittaa pelinsä ja voittihan se! Poul Hubertz puski 2-1 voittomaalin 5 min ennen loppua.

Päivän kyytijäni oli ehdokkaamme Pirkko Mattila, sairaanhoitaja Muhokselta. Päivän nettivihje onkin www.elisanet.fi/pp.mattila/
Pirkko kilvoittelee tasapäin miesehdokkaidemme kanssa kansanedustajan paikasta Oulun piirissä. Kun kaikki tekevät lujan työn paikka tulee, kansa päättää kenelle.

Erityisen mukava oli tavata kaksi entistä SMP:n ja Perussuomalaisajan varapuheenjohtajaa; Paula Jukan ja Tauno Ikosen. Molemmat hienoja aatteemme kultakimpaleita.

He ovat aina tukeneet aatettamme ja minua henkilökohtaisesti, silloinkin kun on kovaa. Kun edustan Paulan ja Taunon kaltaisia lujan työnteon ihmisiä jakaranda-tuolilla eduskunnassa, tiedän mitä ja keitä edustan – kautta maan.

—-

P.S. Miss Suomi -finalistit olivat upeita. Voittaja Noora Hautakangas on kotoisin …. Soinista. Mainiota! Onneksi olkoon.

Missä EU, siellä ongelma

Minulta on kyselty, mitä EU:n rauhaan kuuluu. Mitäpä muutakaan kuin tenokraattivaltaa ja tuhlausta.

Päivän EU-uutinen oli eittämättä kokoomuksen vaaliohjelman vesittyminen lääkkeiden arvonlisäveron poistamisen osalta. Miksi? KOSKA EU-SÄÄNNÖKSET KIELTÄVÄT!

Voi hyvät hyssäkät. Siinä sitä tuli sairastaville EU-terveiset. Vieläkö kokoomus kehtaa puhua itsenäisestä päätösvallasta EU-Suomessa? Ja mitä teki kokoomus,?Kunnon Pyrsselin kumartajapuolueen tavoin muutti vaaliohjelmaansa.

Matelua. Täytyypä kirjoittaa Stubbin blogiin palautetta.

Vaaleissa pitäisi puhua myös EU:sta. Minä puhun EU:sta, ongelmasta huomenna Oulun kiertueella. Lähden matkaan hyvillä mielin.

Ilta-Sanomat ilmoitti, että vastineeni Seppo Kanervan( nyk kesk, ent kok ja ent lib)asiattomaan ja asiavirheitä vilisevään kirjoitukseen julkaistaan huomisen Ilta-Sanomissa.

Olin Uutisvuodon nauhoituksissa. Mukiinmenevä tilaisuus.

Annoin haastattelut Ruotsin radioon ja Aamulehteen sekä Turun Sanomiin.

Salissa otin yhteen Astrid Thorsin kanssa. RKP saa taas tahtonsa läpi. Nyt ruotsinkielistä palvelua edellytetään jopa tarkoin rajatulta yksityiseltä elinkeinonharjoittajalta. Jätin lakivaliokunnan mietintöön asiasta vastalauseen, johon yhtyivät kaikki kokoomuksen edustajat sekä SDP:n Jukka Roos, Tero Rönni äänesti tyhjää.

Ensi viikolla esitän ko. kohdan hylkäämistä,jääpähän siitä dokumentti pöytäkirjoihin. RKP on todella röyhkeä puolue.

Tapasin uskollisen tukijani Erkki Ijäksen Lippulaivassa. Hänellä oli hyvin perustellut vinkit eläkepolitiikkaan.

Miksi vaalitaistelussa vaietaan EU-asioista? Siksi, että Suomen maksuosuus kasvaa ja vaikutusvalta pienenee. Missä EU, siellä ongelma.

Perussuomalaisten ehdokkaat – hyvä nippu

Olen puolueen puheenjohtajana iloinen, että ehdokasasettelumme onnistui varsin hyvin. Pikkuisen parannettavaa jäi, mutta lopputulos on hyvä+. Näillä ehdokkailla voitamme vaalit.

Naisten osuus jäi vielä liian pieneksi, mutta laatu on hyvä. Meillä on monipuolisesti koulutettuja ja elämänkokemusta omaavia ehdokkaita. Uskon, että puolue saa ensimmäisen naiskansanedustajan.

MTV3 uutiset uutisoi ehdokasmäärämme kasvun kansantajuisesti ja olen saanut lukuisasti palautetta, että teidän ehdokasmäärännehän on noussut 158 %. Tämä on voimakas perusta, jolta ponnistamme.

Hyvä ehdokasasettelu on menestyksen yksi edellytys. Jokainen ehdokas saa sellaisia ääniä, joita kukaan muu ehdokas ei saa. Yhteispotti kasvaa.

Niinhän se kabardiinihousujen pendolino oli jäässä ja myöhästyin eilen Seinäjoelta. Kierros oli kuitenkin hieno. Nurmo, Ilmajoki ja Kurikka tuli käydyksi. Ihmisiä oli hyvin liikkeellä pakkasista huolimatta ja haastattelu tuli neljään lehteen.

Saarakkala, Ojala, Väli-Torala ja Lamminkoski olivat mukana. Loistavia toisiaan täydentäviä ehdokkaita.

Tahti on hurjaa, akku pamahti puhelimesta, kun se soi enemmän tai vähemmän koko ajan ja kyselyä pukkaa jos jonkinlaista.

Tänään olin Hyrylän lukiossa vaalipaneelissa. Vanha opiskelukaverini Tapio Turpeinen on siellä historianopettajana ja mahdutin keikan mukaan. Hyvä tilaisuus. Sain Virenin Lasselta kyydin eduskuntaan.

Nettivihjeenä tänään espoolainen Saana Lehto. Kyvykäs ja hyväsydäminen Saana on yksi tulevaisuuden voimavaramme www.kolumbus.fi/saanalehto/ Hyvä ihminen.

Jäätyykö sielu vai Pendolino

Lähden tässä Helsingin rautatieasemalle ottamaan aitosuomalaiseen tyyliin selvää, että jäätyykö Pendolino vai sielu? Aamu-uutiset kertoivat, että myöhästymisiä tulee. Kylmä ilma on silloin tällöin osa pohjoista kohtaloamme, pääasia on, ettei sielu jäädy.

Eero Lankia vastustaa Kepun ja Kokoomuksen yhdistymistä. Hän haistaa vaaran. Onhan se kieltämättä outoa, että Ben Z hinkuaa samaan puolueeseen Liisa Hyssälän kanssa, jonka eläkelupauksilla hän on ilkamoinut omaksi ja koko Suomen kansan riemuksi kohta neljä vuotta.

EU-politiikan suhteen kahden vanhan puolueen tahti on ollut sama. Kokoomus on omaksunut Pyrsselin komennon ilman kritiikkiä. Kepulle hallitustaival on EU-asioissa ollut torjuntavoittojen sarjaa. Kummallinen
”ystävä” tämä EU, jota koko ajan pitää torjua.

Helsingin perussuomalaisten vaaliasiamiehet pääsivät Hesarissa aitiopaikoille. Helsingissä on hyvä lista, jolle luvataan gallupissa 3,5 prosentin kannatus. Kansanedustajanpaikka on ihan otettavissa. Kun sympatia saadaan ääniksi paikka tulee. Kyllä töitä tehdään.

Pendolino kutsuu – oli ajoissa tai ei.

Nettivihjeenä www.jarkojokinen.net Jarko on tuoreita voimia, joka lähti innolla mukaan ja on yksi aktiivisimmista uusista ehdokkaistamme.

Hän uskaltaa laittaa itsensä peliin. Näkövammaisena hän on sananmukaisesti törmännyt moniin vaikeuksiin, mutta sitkeänä miehenä ei ole antanut niiden masentaa.