Aihearkisto: ploki

Vanhojen suosinta ja gallupsaippua

Vanhojen puolueiden suosinta median taholta on jo mennyt yli äyräidensä. Tänään Nelonen esitteli demokratiakäsityksensä näyttämällä vanhojen puolueiden jankutusta puolitoista tuntia.

Huomenna samaa jankusta televisioi MTV3.

Eikö mediaa hävetä tämä pohjoiskoreamainen vanhojen puolueiden suosinta? Mitättömiä keskusteluja sitten maakuntalehdet referoivat.

Päälle hierotaan kansan silmiin gallupsaippuaa, että muka vanhat puolueet voittavat vaalit. Aivopesu on huipussaan.

Onneksi äänestysvilkkaus on suurta. Siellä taitavat mediapesusta vapaat aivot olla liikkeellä. Näin toivon ja uskon.

Äänestysinto kasvaa

On erinomaista, kun äänestysinto kasvaa. Olen varma, että osa noususta johtuu siitä, että Perussuomalaiset ovat saamassa nukkuvia liikkeelle.

Tällaista viestiä olen saanut kolmen viikon ajan. Tänään Irja soitti ja sanoi, että olen ainoa syy, miksi hän päätti mennä äänestämään. Irja oli eri vaalipiiristä ja nukkunut toistakymmentä vuotta vaaleissa. Kysyi kehen luotan, kerroin ja ääni tuli perussuomalaisten paljuun.

Tampereen keskustorilla oli kuulijoita pitkälti toistasataa. Puhuin mikrofoniin ja huomasin kuinka kadullakin liike lakkasi. Puhe oli sen verran vaikuttavaa, että muutama katkera kommunisti kävi sössöttämässä Halmeen eläkkeestä. Se ei enää kansaa kiinnostanut.

Mukana oli myös nuoria parikymppisiä tyttöjä. Hanna ja Panja vaativat kunnon vastauksia ja saivat. Sanoivat äänestävänsä perussuomalaisia – aluevaltaus on uusi.

Parikymppinen Tiina Elovaara on avannut Pirkanmaalla hienosti latua. Tiina on rohkea ja topakka nainen, joka uskaltaa mennä kansan pariin. www.tiinaelovaara.com on päivän nettivihje. Tutustukaa ehdokkaittemme sivuihin, niissä on paljon mielenkiintoista luettavaa.

Hervannassa saimme olla Tapsantorin aulassa. Väkeä oli mustanaan. Kävin jälleen läpi eläkkeet, Ruotsin paluumuuttajien verotuksen, työttömyyden kirot, opintotuen, maahanmuuttoasiat ja pienten tulojen aiheuttaman tuskan.

Junassa matkalla Helsinkiin urvahdin, koska IC-junan kolina oli jo niin mukavan kotoisaa.

Hesarin vaalitorilla annoin pari haastattelua kotimaan medioille ja yhden ranskalaiselle toimittajalle, joka tahtoi kysyä minulta naisten tasa-arvosta.

Vaalitorilla jouduin/sain väitellä Anni Sinnemäen kanssa maahanmuuttopolitiikasta. Esitin kansantajuisesti, mutta inhimillisesti puolueemme linjan tässä asiassa. Perussuomalaisten linjalla on Suomen kansan enemmistön tuki.

Äänestysinnon nousu on hieno asia. Nyt kaikki perussuomalaisten kannattajat vaalityöhön, aita on kaatumassa vanhojen puolueiden niskaan.

Huomenna on valtiopäivien päättäjäiset ja teatteri. Sitä ennen kuitenkin suuntaan Kuopion torille antamaan lopullista niittiä Perus Pena eli Pentti Oinosen nousulle Arkadianmäelle. Pentti ja Kuopion piiri ovat tehneet valtavasti töitä. Annan tälle työlle täyden tuen.

Luvassa on kiva aamupäivä ja odotettu jälleennäkeminen ystävien kanssa.

Loppukirissä ei saa hermot pettää

Eilisen päivän kiersin Anssi Joutsenlahden kanssa Satakuntaa. Pakka on kunnossa. Minulle suotiin kunnia alustaa EU- JA NATO-asioista. Saimme aikaan hyvän keskustelun. Väkeä oli Eurassa tuvan täydeltä.

Tämä päivä on Tamperetta ja Helsinkiä. Isoissa kaupungeissa on paljon voitettavaa. Uskon, että saamme paikat sekä Pirkanmaalta että Helsingistä.

Loppukirissä ei saa hermot pettää. Perussuomalaisten on uskallettava voittaa ja viedä vaalitaistelu loppuun asti. Näytän itse esimerkkiä. Ikinä palaute ei ole ollut näin hyvää ja runsasta. Nyt pitää sanoa suoraan – äänestä perussuomalaista, niin meno muuttuu.

Tänä aamuna on tullut monta valitusta siitä, etten ollut saanut kutsua pääministeritenttiin, vaikka prosentit ovat Heinäluoman ja Kataisen luokkaa.

Kotikenttä on kunnossa

Kävin tänään Ison Omenan markkinoilla. Meillä oli oma osasto ja porukkaa lappasi tasaisena virtana, vaikka erillistä ilmoitusta ei ollut missään. Kotikenttä on kunnossa. Espoolaiset muistavat, tunnustusta tuli tänäänkin valtuustoasioista.

Etenkin naisäänestäjät ovat nyt löytämässä Perussuomalaiset. Vanhoihin puolueisiin on kyllästytty. Erityisesti vaistoan SDP:n alamäen, sosialisteilla ei ole mitään profiilia.

Olen koko vaalitaistelun ajan takonut jabeja vanhojen puolueiden leukaan ja tuntuu siltä, että moni on alkanut ajatella tätä. Mikään ei muutu Tupua, Hupua ja Lupua äänestämällä.

Päivän hesari oli (kerrankin) mielenkiintoista luettavaa. Toimittaja Olli Pohjanpalo oli aistinut melko hyvin Itä-Helsingin tunnelmia. Matti Mielonen puhui ansasta, johon eilisessä plokissani viittasin ja Akkasen Juha totesi, että karisma ei allekirjoittanutta lukuunottamatta puheenjohtajia häiritse.

Odotan mielenkiinnolla seuraavia gallupeja. Kuinka paljon ilmiselvä nousumme näkyy niissä. Presidentinvaaleissa kannatukseni nousi koko ajan. Ennakkoääniä tuli 2,6 prosenttia ja vaalipäivänä jo 4,1 prosenttia. Ylitämme presidentinvaalikannatuksen selvästi. Olisi silti hyvä, että nousu näkyisi gallupissa, koska epävarmat miettivät äänten mahdollista hukkaanmenoa.

Perussuomalaisilla oli nimikkolähtö Vermossa. Pikkuyllättäjä numerolla 4 voitti lähtömme. Numero oli sama kuin minulla oli presidentinvaaleissa. Politiikan mustahevonen nousee voittoon.

Millwallkin voitti 2-0. Bomber Harris teki molemmat maalit. Hyvä päivä. Huomenna Satakuntaan pitämään EU-esitelmää, jonka Satakunnan Kansa on minulta oikein pyytänyt. Huomenna tehdään Joutsenlahden Anssista koko päivän kansanedustajaa. Tiistaina menen vielä avittamaan Oinosen Penaa Kuopioon.

Loppusuora alkaa. Keskiviikosta lähtien kierrän Uuttamaata ja Helsinkiä. Kotikentällä olemme vahvoilla, tehty työ kelpaa suositukseksi neljältä vuodelta. Kiriloikkari on päällä – hyvin menee.

Kierros ja ansa

Tulipahan heitettyä puhekeikkaa. Eilen lähtiessäni katsoin hieman plokin kävijämääriä. Näyttivät mukavilta. Eilisen aamun ja tämän illan välillä tässä plokissa on käynyt 1 561 kävijää. Kiitos lukijoille ja kannustajille, erityisen mukava posti oli Minnalta saatu keksipakettimanipulaatio.

Eilinen keikka alkoi Siilinjärven viitostuvalta. Kahvitila oli kuin iskettynä perusmiestä. Sain puheestani kiitokseksi komean laulun.

Iisalmen markkinoilla Oinosen Penan eli perussuomalaisten osasto pullisteli väkeä. Ensimmäinen vartti meni nimmareita jaellessa. Pena ja porukat ovat tehneet juuri niin kuin on sovittu. Nelisenkymmentä ihmistä sanoi suoraan äänestäneensä jo Oinosta. Nyt loppukiri Kuopioon, tundra antaa omansa.

Kajaanissa on koko kansan torijuhla. Soppatykki toimi ja sielunhoitoa tuli kovaäänisistä torin täydeltä. Yleisöä oli reilusti kaksisataa, eikä minkäänlaista häirintää. Paikallisradio Kajaus ja sen ammattimies Aki teki kanssani suoran radiohaastattelun, noin 15 minuuttia. Kansa sai tietää – kautta Kainuun.

Juna puksutti Mikkeliin, jossa yö Vaakunassa. Teki kunnon yöuni gutaa.

Mikkelin ja Savonlinnan tilaisuudet olivat tuttua tarinaa väkeä hyvin, perusteemat esiin ja kysymyksiin vastaukset. Kyllä kiertäminen opettaa.

STT uutisoi myös minulle viritetyn ansan. Ansan tarkoituksena oli saada minut puhumaan sopimattomia ulkomaalaisista, lähinnä somaleista. Tuollainen provokaatio on alhaista, eikä ole ainoa laatuaan. Perussuomalaisten nousu saa aikaan kaikennäköistä, perättömiä kanteluita lähes lukutaidottomilta, tekaistuja sähköposteja ym.

Puhuin aamulla Petri Salon kanssa puhelimessa. Hänet oli nostettu tikun nokkaan somalipuheista. STT:n jutussa sanottiin Salon menneen ansaan. STT:n toimittaja oli paikalla kun minulle yritettiin samaa, en osaa Petriä tästä paheksua. Petrin selvät linjat mm. hedelmällisyyshoito- ja seksinostolaista poikivat näköjään tällaistakin.

Äänestäjien on syytä hetki miettiä, mitä kaikkea ehdokkaat saavat vaalitaistelussa sietää. Tulee mieleen vanha viisaus: älä selitä, älä valita, älä tunnusta. Tunnustettavaa ei ole, valittaminen ei auta, eikä selityksiä kukaan usko.