Aihearkisto: ploki

Jäätyykö sielu vai Pendolino

Lähden tässä Helsingin rautatieasemalle ottamaan aitosuomalaiseen tyyliin selvää, että jäätyykö Pendolino vai sielu? Aamu-uutiset kertoivat, että myöhästymisiä tulee. Kylmä ilma on silloin tällöin osa pohjoista kohtaloamme, pääasia on, ettei sielu jäädy.

Eero Lankia vastustaa Kepun ja Kokoomuksen yhdistymistä. Hän haistaa vaaran. Onhan se kieltämättä outoa, että Ben Z hinkuaa samaan puolueeseen Liisa Hyssälän kanssa, jonka eläkelupauksilla hän on ilkamoinut omaksi ja koko Suomen kansan riemuksi kohta neljä vuotta.

EU-politiikan suhteen kahden vanhan puolueen tahti on ollut sama. Kokoomus on omaksunut Pyrsselin komennon ilman kritiikkiä. Kepulle hallitustaival on EU-asioissa ollut torjuntavoittojen sarjaa. Kummallinen
"ystävä" tämä EU, jota koko ajan pitää torjua.

Helsingin perussuomalaisten vaaliasiamiehet pääsivät Hesarissa aitiopaikoille. Helsingissä on hyvä lista, jolle luvataan gallupissa 3,5 prosentin kannatus. Kansanedustajanpaikka on ihan otettavissa. Kun sympatia saadaan ääniksi paikka tulee. Kyllä töitä tehdään.

Pendolino kutsuu - oli ajoissa tai ei.

Nettivihjeenä www.jarkojokinen.net Jarko on tuoreita voimia, joka lähti innolla mukaan ja on yksi aktiivisimmista uusista ehdokkaistamme.

Hän uskaltaa laittaa itsensä peliin. Näkövammaisena hän on sananmukaisesti törmännyt moniin vaikeuksiin, mutta sitkeänä miehenä ei ole antanut niiden masentaa.

Räävitöntä henkilöpeliä

Politiikka viihteellistyy, sanotaan. Vihreät ovat ajan hermolla ja kävivät henkilöön menevään hyökkäykseen puhemies Paavo Lipposta vastaan. Nalli napsahti, julkisuutta tuli.

Nahkurin orsilla on pian tilaa - vihreille.

Tony Halmeen työkyvyttömyyseläkettä on räävistelty vailla mitään lähdekritiikkiä. Eläkesummaa on esitelty kansalle totuutena. Valhe aseena käydään puolustuskyvyttömän kimppuun ja kyllä myy.

Elämä torpedon päällä on opettanut ainakin sen, että maassa makaavaa en potki. Ihmisen raakuus tyrmistyttää.

Susan Kuronen kirjoittaa suhteestaan pääministeriin. Lehdet ja tv-kamerat paikalla. Henkilöön menevä hyökkäys ja kyllä myy. Halvalla menee ihmisen itsekunnioitus.

Olen rakentanut perussuomalaisten vaalikampanjan asialinjalle. Asiat ratkaisevat, niissä on ainesta ja asiaa kylliksi.

Kummallista kyllä minua säälittää ihminen, joka käy toisen kimppuun julkisuudessa. Omaa tyhjyyttään kuori huutaa.

Pahinta mitä poliitikko voi tehdä on nousta huipulla tallomalla muita. Itsekunnioitusta ei mikään ministeriys voi korvata.

Sanassakin sanotaan, että mitä hyödyttää ihmistä maine ja mammona, jos saa sielulleen vahingon. Aine häviää, sielu on kuolematon.

Huomenna pääsen Pohjanmaalle, maakuntaan, joka piti perussuomalaisuutta eduskunnassa yksin kahdeksan vuotta. Hatunnosto.

Kenttä antaa virtaa

Aamulla 6.25 ylös ja kokka kohti Kymenlaaksoa. Koko päivä meni, mutta tulipahan käytyä Kouvolassa, Kuusankoskella, Kotkassa ja Haminassa. Näkemäni ja kuulemani perusteella sanoisin, että SDP:llä on vaikeat ajat.

Erityisesti eläkeläiset ovat kiukkuisia. Demariehdokkaalla ei ole eläkeläisporukoissa paljoa ystäviä. Hyvin oli tiedossa myös varallisuusveron poisto ja Sinikka Mönkäreen osuus optio-ohjelmien hyväksyjänä.

Kierros onnistui hyvin. Kouvolan asemalla vastassa oli Kouvolan Sanomat, joka tekee jutun Hansa-korttelikäynnistä. Väkeä oli runsaasti, sanoisin toistasataa. Sama oli tahti askelten Kotkassa, väkeä mukavasti saman verran kuin Kouvolassa ja Kymen Sanomat paikalla.

Kuusankoskella poikkesin kahveella tukiporukan kanssa ja niin vaan pölähti kollega Valto Koski samaan kuppilaan.

Haminassa vedettiin puhesetti miehekkäästi 13 asteen pakkasessa ja kuulijoita riitti kylmyydestä huolimatta, ihmiset istuivat myös autoissa ja muutama kurvasi puheen jälkeen hakemaan lehden. Lehti annettiin suoraan ikkunasta sisään.

Kenttä antaa voimaa. On mukava olla yhdessä liikkeellä ja nyt on todella niin, että kuulijoita on. On ollut joskus sellainenkin aika, että torilla on ollut enemmän puluja kuin ihmisiä kuulemassa, mutta se on historiaa nyt.

Perussuomalaiset miesehdokkaat olivat jämäköitä perusasennossaan ja naiset - ah niin viehättäviä.

Nettivihjeenä tänään reissun roudarimme Juho Eerola. Persoonallinen tapaus Kotkasta. www.peruseerola.com Itsenäinen ajattelija aivan selvästi - mutta joukkuepelaaja. Kymen porukan sivuilla kannattaa vierailla. Sieltä löytyy paljon taitavia kirjoittajia ja rohkeita toimijoita. Suuryllätys muhii Kymessä.

Oli myös mukava tavata piirin vaaliasiamiehen tehtävät hoitanut Arto Hirvonen. Hän opetti minulle jo vuonna 1980 kuinka lehtiä jaetaan torilla.

Silloin Arto näytti, kuinka luovaa lehden jako voi olla, kun jollekin ei Suomen Uutiset kelvannut; Arto huikkasi, että onko muita lukutaidottomia. Lehdet kävivät viimeistään silloin hyvin kaupaksi.

Äitelää vaalipropagandaa

SDP avasi vaalikampanjansa. Voi sitä hurskastelun määrää. Nyt ollaan köyhän ja ahdistetun asialla oikein silmät kosteana. Rahaa luvataan laittaa likoon ensi kaudella 2,4, mrd palveluiden parantamiseen, vaikka SDP:n kansanedustajat ovat yksituumaisesti hyväksyneet valtiontalouden kehykset vuosille 2007-2011, jossa tätä korotusvaraa ei ole!

Eduskunnassa päätetään toisin ja vaali-illassa iloitellaan äitelällä propagandalla.

SDP:n valtiovarainministeri esitteli ja kaiken kukkuraksi perusteli varallisuusveron poiston. Sitä ei edes Sauli Niinistö saanut aikaiseksi tai kehdannut tehdä. Suoraa rahaa ökyrikkaille yli 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Kyllä siellä nauru maittoi miljonääreille Karibian auringossa, kun tämän kuulivat. Verotus kevenee - erotus levenee.

SDP:n edustajat äänestivät myös opintotuen korotusta vastaan.

Kepu on toinen hyväkäs. SDP:n monoja on rasvattu koko vaalikausi ja nyt ollaan pontevasti köyhän asialla. Heinäluoman kehyksen kaulassa on kuljettu neljä vuotta. Kepu kyllä kehtaa.

Hyväksytty kehykset, äänestetty opintotuen korotusta vastaan. Taivuttu Heinäluoman hokkien alle ruuan alviasiassa ja kehuttu EU-puheenjohtajuutta, josta ei ole kuin laskut jäljellä.

Huomenna menen Kymenlaakson kierrokselle. Kymen vaalipiirissä Perussuomalaisilla on hieno lista. Odotan sieltä yllätystä. Piirissä työ on tehty hyvässä sovussa ja ahkeroitu lehdistössä ja ihmisten keskuudessa.

Nettivihjeenä huomisen Kouvolan tilaisuuden "emännän" Eeva-Riitta Pitkon sivut. Ne kannattaa lukea tarkoin. Terävää, elämän karaisemaa, perusteltua ja rikasta kieltä. Oivallinen naisehdokas.

www.eevariittapitko.kotisivukone.com

Sivuillani käy vilske. Kiitos kaikista kommenteista. Teen parhaani vastatakseni kohtuuajassa.

Millwall voitti eilen Yeovilin vieraskentällä. Lämmitti. Vermon raveissa oli kiva rentoutua mukavien ihmisten seurassa. Hevonen on jalo eläin - ihmiselle hyvä.

Tv-vaalikeskustelun seurauksia

TV:lla on mahtava voima. Puoluejohtajien tv-keskustelut alkoivat Turussa torstai-iltana. Juontajat onnistuivat jakamaan puheenvuoroja edellisvuosia tasaisemmin. Se takaa hyvän keskustelun.

Palautetta tuli jo puolitoista tuntia ennen kuin lähdin tänä aamuna Turun torille ihmisiä tapaamaan. Puhelin soi ja tekstaria pukkasi. Ihmiset kättelivät kaduilla ja asemilla. Perussuomalaiset on nyt vedenjakajalla, nyt pitää uskaltaa voittaa vaalit. TV-keskustelut ovat herättäjä, jolla saadaan lisää pontta kenttätyöhön.

Tyhjensin postilaatikkoni eduskunnassa - 14 käsinkirjoitettua kirjettä. Monta ikävää tarinaa. Yritän auttaa - taikuri en ole.

Tonyn ja Tonylla lyöminen hiipuu. Kyllä kansakin tietää, että maassa makaavaa ei enää sovi potkia.

TV-vaalikeskustelun seurauksena on kierrosten nousu vanhoissa puolueissa. Heinäluomalle, Vanhaselle ja Kataiselle jäi parantamisen varaa. Kekkonen sanoi aikanaan, niin on, miltä näyttää.

Kuitenkin tarvitsee ihmiselle olla todella kovat hermot, jos kaikki vaalitentit katsoo alusta loppuun - kovaa on istua ne paikan päälläkin alusta loppuun!

Kokoomus on hyvä köyhille, mutta ei anna mitään on miellyttänyt montaa kansalaista. Hauska se on minustakin - ja tosi.

Ilta meni talkoissa kulttuurikeskus Caisassa. Anna-lehti halusi erilaisen jutun ja varmasti myös sai sen.

Nettivihjeenä www.saarakkala.info Vesa-Matti tekee töitä niin kuin pitää, osaa ja uskaltaa. Vauhti on hyvä ja kova - malttia matkaan!