Aihearkisto: ploki

Puoluejohtajan arkea

Syksyn piirikokoukset ovat käynnissä. Eilen tuli käytyä Keski-Suomen piirikokouksessa Jyväskylässä. Keikka oli hyvä. Meillä oli kansalaistapaaminen kävelykadulla, puhetilaisuus valtuutettumme Kauko Tuupaisen järjestämä Speakers Cornerissa ja itse piirikokous.

Väkeä oli kuin "lipin pirua" eli osanotto oli runsas. Keskisuomalainen-lehtikin uutisoi sanomisemme kuvan kera.

Syksyisin ja keväisin pidettävissä piirikokouksissa vierailu kuuluu puoluejohdon toimenkuvaan. Siellä kuulee oman kentän mielipiteet ja väkemme käy näissä kokouksissa hyvin.

Aika ajoin homma on rankkaa, kun vilkkaan työviikon jälkeen tekee lauantai-aamuna lähtöä milloin minnekin päin. Työ palkitsee. Puolueväkemme on kovat ajat kestänyttä ja nyt nousun aikaa on mukava seurata yhdessä ja suunnitella tulevaa.

Olen ollut puheenjohtajana runsaat kymmenen vuotta se on pitkä aika, mutta perussuomalaisissa puheenjohtaja on vasta sisään ajettu, kun takana on rosoiset oppivuodet. Vuosista ja vastoinkäymisistä kasvaa karvaa rintaan.

Puoluejohtaja vastaa viime kädessä kaikesta, vaikkei olisi kaikkeen vikapääkään. Tämä pätee pieniin ja isoihin puolueisiin.

Moni ei selviä puheenjohtajana paria kautta pitempään. Kovin paikka itsellänikin oli vuonna 1999, kun kaksi vuotta puheenjohtajana oltuani en tullut valituksi Eduskuntaan. Väki luotti ja vuonna 2000 tulin valituksi Espoon kaupunginvaltuustoon ja siitä alkoi onnistumisen kierre.

Puheenjohtaja on usein yhtä hyvä kuin viimeisten vaalien tulos. Peli on raakaa, eikä aina rehellistä. Puheenjohtajan takamuksen on kestettävä merivettä. Arvostelua tulee ja se on kestettävä.

Hyvä arki on tärkeää myös puheenjohtajalle. Ongelmia tulee ja niitä menee. Se kuuluu lajin luonteeseen. Pehmosta ei ole puheenjohtajaksi. silti on tärkeä muistaa, että vaikka käsi on kova, niin sydän ei saa olla kiveä.

Ensi viikon töiden päälle nousen lauantaiaamuna Pohjanmaan junaan ja matkaan Seinäjoelle Etelä-Pohjanmaan piirin kokoukseen. Siellä notta jotta laitetahan taas vanhat puolueet paikalleen.

Puolueen kannatus on vakiintunut RKP:n edelle ja menemme eteenpäin samoissa luvuissa kristillisdemokraattien kanssa. Kukapa olisi uskonut muutama vuosi sitten, että moinen on mahdollista? Minä uskoin ja kenttä tuki. On uusien unelmien aika, kansalliselta pohjalta.

Thatcherin puumerkki

EU on kyllä varsinainen sipuli. Aina tulee kitkerämpää tavaraa, kun sitä tonkii.

Olen pitänyt metelia Suomen maksamasta Iso-Britannian jäsenmaksuosuudesta. Summa on ensi vuonna 141 miljoonaa euroa. Siis meidän rahaa Thatcherin aikana neuvotellun helpotuksen maksamisesksi suurvalta ja ydinasevalta Iso-Britannialle!

EU-meno on täysin häpeämätöntä. Tästäkään asiasta ei ole eduskunnassa kiinnostunut kuin Perussuomalaiset.

Kaiken kukkuraksi sain selville, että Saksa on jo vuodesta 2000 saanut helpotusta omaan osuuteensa tästä "Thatcherin taalerista". Ruotsille on myönnetty helpotusta lokakuusta 2005.

Entäpä mallioppilas Suomi? Käsi lipassa maksanut joka vuosi vaaditun summan, vaikka kukaan ei osaa selittää laskentakaavaa, mistä summa on saatu.

Suomi ei ole edes YRITTÄNYT kaikkina näinä vuosina hakea helpotusta tähän, vaikka mm. saamiemme maataloustukien määrä on laskenut!!

Kepeät on mullat EU-arkun päällä.

Kun vanhat puolueet haluavat kuulua kolhoosiin, niin puolustaisivat edes etujamme siinä kolhoosissa.

Suomen kansan vaaliryhdistäyminen on entistä tärkeämpää. EU litistää suomalaisen talonpojan kepulaisten jakaessa jääkiekkopaitaa maatalousministerille.

Ehkäpä kepulainen ajattelee, että onhan se mukavaa, että teurastaja on tutusta porukasta.

Kirja

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee kirjan elämästäni ja toiminnastani ensi maaliskuussa.

Kirja on ollut työn alla jo jonkun aikaa. Käyn siinä läpi henkilöhistoriaani lukiolaispojasta, kansanedustajaksi ja presidenttiehdokkaaksi. Matkalle mahtuu paljon värikkäitä tapahtumia. Suuria onnistumisia ja katkeria tappioita.

Kirja tuo esiin uutta tietoa henkilöistä ja tapahtumista. Kerron mm. yhteistyöstäni Veikko Vennamon ja Tony Halmeen kanssa.

Kirja antaa mahdollisuudet tehdä tilit selväksi menneiden tapahtuminen kanssa ja avaa näkökulmaa tulevaan. Olen uskon ja aatteen mies, heteromies, lihansyöjä, isä, aviomies ja ravimies. Olen näköistaiteen ystävä, sellainen tulee kirjastakin, Timo Soinin näköinen.

Millwall mielessäni

Tänä aamuna ystäväni ja tulisieluinen Millwall-fani Heikki Loppela, jonka kanssa olemme kolunneet joukkueemme mukana Oldhamit, Huddersfieldit, Sheffieldit, Wycombet, Colchesterit ja muutamat muutkin suurelle kansalle tuntemattomat paikat ilmoitti, että Millwallin manageri Willie Donachie on saanut potkut.

Syytäkin oli, onhan joukkueemme ykkösdivisioonan (3-sarjataso) pohjilla viime viikonlopun Carlisle tappion jälkeen. Tämän alempana ei kannattamani joukkue ole ikinä omana aikanani ollut.

Elämässä on tärkeätä, että on asioita, joiden puolesta voi ottaa kantaa. Pitkään futisjoukkueellani meni hyvin ja puolueellani huonosti. Nyt on päinvastoin. Voisinkohan minä kannattaa Manchester Unitedia ja kuulua Kokoomukseen? Pöh, koko ajatuskin on naurettava sekä joukkueen että puolueen osalta.

Joku järki-ihminen varmaan tuumii, että miten ihmeessä jollakin Etelä-Lontoon pikkuseuralla on tekemistä perussuomalaisen miehen kanssa. Ei kaikkea voi selittää. Jos rakastaa aatetta, seuraa tai ihmistä ei se selittelyistä parane.

- We are Millwall, super Millwall, We are Millwall from The Den. No one likes us, no one likes, no one likes us, We dont care!!

Ensi lauantaina on uusi peli Gillinghamissa. Kimiltä tulee tekstarit jo pelin aikana. Ties vaikka voitettaisiin.Vieläköhän halpoja lentoja Lontooseen on tarjolla? Kyllä omaan fanikatsomoon yksi barski perusbasso varmaan mukaan mahtuisi.

Ruumiinavaus tulee

On hienoa huomata kuinka paine suomettumisen ja Kekkosen ajan suhteen kasvaa. Kirves on jo puun juurella ja kelot odottavat kaatumistaan.

Aamulehti oli haastatellut professoreita. Mukana oli oma pitkäaikainen yliopisto-opettajani ja pro-gradutyöni tarkastaja Tuomo Martikainen, joka uskalsi avata suunsa jo 1980-luvulla.

Aloitin omat lukuni valtiotieteellisessä syksyllä 1981. Olin ollut yliopistolla kolme päivää, kun Urho Kekkonen "tuli pysyvästi esteelliseksi hoitamaan presidentin tehtäviä".

Olin tuolloin nuorena vennamolaisena riemuissani, enkä ymmärtänyt miksi monet opiskelijakaverit eivät yhtyneet riemuuni.Monet olivat aidosti järkyttyneitä ja kyselivät mitä nyt tapahtuu?

Otin Kluuvin pubissa neloskaljan ja sanoin kyselijöille, että demokratia koittaa. Kansanvalta oli happiteltassa.

Meillä oli suomettumisen aikana rappio ja nöyristely todella syvällä. YYA-juhlien ylistely ja Neuvostoliiton kaikinpuolinen nuoleminen oli suuressa huudossa.

Enää ei löydy vanhojen puolueiden poliitikkojen curriculumeista Neuvostoliitolta saatuja opintomatkoja ja ansiomerkkejä.

Muistan kyllä elävästi, kun otsaani napsahti antikommunistin leima heti ensimmäisenä syksynä, kun lähdin Cavaletti-salkkuni kanssa kotiin, kun porukka lähti rauhanmarssille ja luento jäi pitämättä. Tokaisin, etten marssi rauhanaseiden puolesta.

Maailmassa on nyt vielä enemmän aseita, mutta marsseja ei ole missään. Punasponsorit puuttuvat.

Väistämätön tapahtuu. Kekkosen ajan pyykinpesu lähestyy, eikä se ole monelle mukavaa seurattavaa. Ei tässä kostoa haluta vaan sitä, että moinen ei toistu.

Olen mielenkiinnolla seurannut monia rohkeita nettisivuja, joita on pilvin pimein. Niissä aivan avoimesti esitetään spekulaatioita Stasi- ja Gordievski-listoista. Ei ole kohteet perään kyselleet tai kunniaansa loukatuksi tunteneet. Miksiköhän?

On häpeällistä, että tiedotusvälineet olivat valtaosin mukana kommunismin suitsuttajaisissa, vuosikymmeniä.

Nuoret toimittajat ja tutkijat. Teillä on edessä mielenkiintoisia tehtäviä ja haasteita. Antakaa palaa, lihaa säästämättä.