Tutustuin Nigel Farageen 15 vuotta sitten Euroopan Parlamentissa. Meistä tuli ystävät.

Sittemmin on ihmetelty Jytkyä ja Brexitiä. Eivät ne itsestään syntyneet.

Tämä päivä merkitsee. Vaistosin voimakkaasti, kun Nigel päätti lähteä ehdolle, että nyt Nigel pääsee läpi. Halusin nähdä sen omin silmin.

Näin. Olin mukana viimeiset  kolme päivää. Perjantaiaamuun asti. Paikka varmistui n 3.30 ja puhe omille kannattajille oli hotelli Royalissa noin tunti siitä. Oluen paikka.

Neljällä miljoonalla äänellä sai neljä paikkaa. Vaalijärjestelmä on mahdoton, mutta eivät britit siitä luovu. Milloinkaan.

Murtopallo on sisällä.

Kun on tarpeeksi hyvä, lopulta onnistuu.

Näin syntyy muistoja. Olin paikalla, kun historiaa tehtiin, vaikka en ollut sitä nyt tekemässä. Oli huikeaa katsoa, kulkea ja keskustella. Nämä ihmiset eivät ole äärilaitaa. Mieleen tulee mieluimmin  vanha SMP.

Media ja kommentaattorit ovat jälleen pääosin metsässä. He antavat analyysin sijaan mielipiteitään. Siksi he tulevat aina yllätetyiksi.

Kun näkee niin uskoo.

Autuaita ovat ne, jotka uskovat vaikka eivät näe.

Näin paljon pidemmälle. Jos Nigel jaksaa vielä viisi vuotta, vuonna 2029 pamahtaa. Sitä ennen hän osallistuu Trumpin kampanjaan USA: ssa. Minun ei tarvitse olla siitä mitään mieltä.

Sanon vaan, että älkää aliarvioiko kansan käsityskykyä. Meillä tai muualla.

Nämä ilmiöt eivät synny tyhjästä. Eivätkä menesty ilman poikkeuksellisen hyvää johtajaa.

Työväenpuolueen uusi hallitus on epäsuosittu jouluun mennessä. Energiaa ei ole. Äänimäärä nousi vain vähän. Työväenpuolue voitti lähinnä vain siksi, koska konservatiivit romahtivat.

Paluusta Euroopan Unioniin ei puhu kukaan.

Kirves on jo puun juurella.