Juutalaisvastaisuus on noussut myös Suomessa

Juutalaisvastaisuus on noussut myös Suomessa.

Tämä on vastenmielinen ilmiö.

Päättäjien on rohkeasti puututtava asiaan.

Suomen valtion ei pidä sortua vihamielisen propagandan alla ja seurata Norjan, Espanjan ja Irlannin tietä, jotka ovat tunnustamassa Palestiinan valtion. Suomi ei tunnusta hallintoja ja valtiota ei ole.

On selvää, että tämä keskustelu alkaa myös Suomessa.

Hallituksen olisi hyvä jo tänään ilmoittaa, että Suomella tällaisia aikeita ei ole, eikä ole tulossa.

Oma alma materini Helsingin Yliopsto antautui painostukselle ja ainakin osittain alkoi boikotoimaan israelilaisia yliopistoja. Se on häpeällistä heikkoutta. Selkärangan murtuminen johtaa vain uusiin vaatimuksiin ja myönnytyksiin.

Tieteen pitää olla vapaata, näin se parhaiten toteuttaa tehtäväänsä.

Me emme kaipaa Suomeen ” älä osta juutalaiselta ” mentaliteettia.