Ensin oli fillarikommunismi. Sitä seurasivat pakolliset kasvisruokapäivät, ilmastolakot ja  sukupuolisekasotkut.

Täytyi järjestää koulussa pikkumukuloiden sukupuolineutraalit urheilukisat, jotta aikuiset ymmärsivät, kuinka pöhköön suuntaan yhteiskuntaamme ja kommunikaatiota olemme viemässä.

Valta on kielessä, siksi se on niin tärkeää.

Mikään ei pelota ja ärsytä vallanpitäjää ja kielenkyttääjiä ( mitä saa sanoa  ) samalla tavalla kuin naurunalaiseksi joutuminen.

Nyt pilkataan kasvissyöjä- konservatiivia. Hurskastelijaa, joka ei muka tyrkytä arvojaan muille, mutta joka katsoo rahvasta alaviistoon. Persvakomiesten äänet kelpaavat, makkarat eivät.

Tällaisia hybridihenkilöitä, siis ihmisryhmä, on oikeasti olemassa, kuten on fillarikommunistitkin.

Hän on konservatiivi, muttei ole kristitty.

Hän kokee lihan himoa, vaikkei syö kyljyksiä.

Hän metsästää, vaikkei käy armeijaa.

Hän pitäisi pulisonkeja, jos uskaltaisi.

Hän pitää enemmän eläimistä kuin ihmisistä.

Hän vaikenee abortista, mutta kannattaa eutanasiaa.

Hän noudattaa moosesmaisia ruokaohjeita, uskomatta Moosekseen.

Hän ei fanita lätkää saati futista, koska hänellä on ikäviä muistoja koululiikunnasta ja veistotunneista.

Hän on päältä sininen, mutta sisältä vihreä.

Hänestä ei ole hauskaa, kun Hitler oli kasvissyöjä.

Saksassa konservatiivi juo kaljaa, Suomessa vihermehuja. Siksi ei synny populistista internationaalia.

Hän ei sitoudu yhteen mieheen tai naiseen. Mutta voi silti tulla sidotuksi. Sillä love is love. Kässäätkös tätä. Kaikki käy.

Häntä ei kiinnosta mitä aikuiset ihmiset makuuhuoneessaan tekevät, mutta hän ei halua maksaa monisuhteisten ihmisten yhteiskunnallisia elatusmaksuja.

Hän ei ohita yhtäkään peiliä katsomatta omaa kuvaansa. Minä olen argumentoiva kasvissyöjä- konservatiivi, enkä populistinen räyhääjä publikaani. Vaikka tullineuvos perusti kannattamansa puolueen.

Anna mun kaikki kestää.