Suurvoitto kristityille leipureille

Euroopan ihmisoikeusistuin on päättänyt, ettei se lähde avaamaan kahdeksan vuotta vellonutta Ashers Baker oikeudenkäyntiä.

Britannian korkeimman oikeuden sanan- ja uskonnonvapauden myös jokapäiväisessä elämässä tunnustava päätös jää voimaan.  Sanan- ja uskonnonvapaus ei ole kuollut kirjain, vaan jokapäiväisiä, arkielämän yksilön oikeuksia, käyttämistä varten.

Kristityt leipurit, Daniel ja Amy McArthur, Belfastista Pohjois- Irlannissa kieltäytyivät tekemään hääkakkuun tekstiä:

” Kannattakaa homoavioliittoja ”.

Hääkakun he olisivat ilman muuta homoparille myyneet, mutta vedoten uskonnolliseen vakaumukseensa, he kieltäytyivät koristelemista kakkua pyydetyllä tekstillä. Tämä vakaumus vei heidät kahdeksanvuotiseen oikeudenkäyntiin, helvettiin,  valtavin taloudellisin kustannuksin. He voittivat! Voiton myötä myös taloudellinen helvetti helpotti.

Tämä pariskunta taisteli sanan-  ja uskonnonvapauden puolesta, pienyrittäjien elinkeinovapauden puolesta ja oikeusvaltion puolesta.

Olen seurannut asiaa vuosia ja uskonut voittoon.

Päivi Räsänen seisoo saman tien, monivuotisen vainon, alussa. Lopetetaan tämä  hulluus alkuunsa. Suora hylky alioikeudelta ja kansi kiinni sekä kuulemiin.

Sanan – ja uskonnonvapaus on loukkaamaton. Niitä pitää harjoittaa julkisesti, muuten ne menetetään. Palaan tähän asiaan tarkemmin huomenna. Voitto on meidän.

Mieleeni nousee myös oma kohteluni. Osallistuin ministerinä kynttilävigiliaan , jossa rukoiltiin abortoitujen lasten puolesta. Minut pistettiin oikeuskanslerin tutkintaan ja minulle esitettiin eduskunnassa henkilökohtaista epäluottamusta. En kieltänyt uskoani. Voitin, koska minua ei jätetty yksin.

Lopuksi valtiosihteerini ( emeritus ) Samuli Virtasen erinomainen käännös ADF: n materiaalista. ADF ja Alice Neffe auttoivat minua. Olemme voittava yhdistelmä.

TAISTELE, KÄRSI,VOITA

Makea voitto kristittyjen leipureiden omantunnonvapaudelle: Euroopan ylin tuomioistuin hylkäsi yrityksen avata kakkukiista uudelleen

Britannian korkeimman oikeuden suojaama palveluntarjoajien omantunnonvapaus säilyy, kun Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin lopetti aktivistien ajojahdin kristittyjä leipureita kohtaan
Pohjoisirlantilaista leipuripariskuntaa Daniel ja Amy McArthuria ei pakoteta tekemään koristetekstejä, jotka ovat ristiriidassa heidän vakaumuksensa kanssa

STRASBOURG/BELFAST (6.1.2022) Pitkäisikö luovien ammattilaisten suostua pakotettuina ilmaisemaan viestejä, jotka ovat ristiriidassa heidän arvojensa ja vakaumuksensa kanssa? Vastaus on ”ei”, kun katsoo Ashers-leipomon tapausta, jonka aktivistit yrittivät avata uudelleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Tänä aamuna tuomioistuin hylkäsi yrityksen kumota Britannian korkeimman oikeuden päätös, joka säilytti kristittyjen leipureiden Daniel ja Amy McArthurinomantunnonvapauden. Tapaus on helpotus luoville ammattilaisille ja palvelusektorin yrittäjille ympäri Euroopan.

”Ketään ei pitäisi pakottaa toimimaan syvää vakaumustaan vastaan eikä joutua valitsemaan omantunnon ja ammatinharjoittamisen välillä. Uskonnon ja omantunnonvapaus pitää sisällään oikeuden toimia niiden mukaisesti myös omassa työssä. Päätöksessään vuonna 2018 Britannian korkein oikeus suojeli aivan oikeutetusti ammatinharjoittajien uskonnollisia oikeuksia. EIT on torjunut yrityksen muuttaa tätä hyvää lopputulosta, ja me olemme iloisia siitä, että päätös pysyy voimassa”, toteaa Lorcan Price, ADF Internationalin neuvonantaja.

Daniel ja Amy McArthur, Ashers Baking -yrityksen omistajat Pohjois-Irlannista, kävivät pitkän oikeustaistelun, joka alkoi vuonna 2014, kun he kieltäytyivät tekemästä kakkua, jonka päälle olisi tullut teksti ”Support Gay Marriage” (kannata homoavioliittoja). Pariskunta halusi kovasti palvella asiakasta, mutta katsoi, että kyseisen erityispyynnön toteuttaminen olisi ristiriidassa heidän syvän uskonnollisen vakaumuksensa kanssa.

Kakun tilaaja, Gareth Lee, tukenaan julkista rahoitusta saava Pohjois-Irlannin tasa-arvoneuvosto, haastoi leipomon sekä sen omistajia puolustaneen brittiläisen hyväntekeväisyysjärjestö Christian Instituten oikeuteen syrjinnästä. Lokakuussa 2018 Britannian korkein oikeus totesi yksimielisesti, että leipomo oli toiminut lainmukaisesti.

Vuonna 2019 Lee vei asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen Strasbourgiin, jossa ADF International tuli prosessiin mukaan puolustamaan omantunnonvapautta.

 

Omantunnonvapaudesta ei saa Euroopassa tulla kuollutta kirjainta

Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka toteutumista EIT valvoo, takaa 9. artiklassaan ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden. EIT on järjestelmällisesti todennut, että artiklasta tulisi kuollut kirjain, mikäli arvot ja vakaumus eivät saisi näkyä käytännön elämässä.

Ashers-leipomon tapaus heijastelee paljon niitä huolia, joita kansalaiset ympäri Eurooppaa kohtaavat, kun syrjinnän vastaista lainsäädäntöä pyritään väärinkäyttämään siten, että kansalaiset eivät saa tunnustaa uskoaan omassa ammatissaan ja liike-elämässä.

Päätöksessään Britannian korkein oikeus kiinnitti huomiota siihen, että Ashers Baking kieltäytyi kirjoittamasta tiettyä sanomaa. Tämä on hyvin oleellista. Yritys ei siis kieltäytynyt palvelemasta yhtäkään asiakasta. Todistusaineisto itse asiassa osoitti, että leipomo oli aiemmin palvellut GarethLeetä ilman minkäänlaisia hankaluuksia. Jos luovat ammattilaiset pakotetaan laatimaan viestejä, jotka ovat selkeässä ristiriidassa heidän arvojensa kanssa, seuraukset leviävät laajalle muualle yhteiskuntaan. Tämän tapauksen viimeisenä sanana säilyy Britannian korkeimman oikeuden hyvä lopputulema, joka vahvistaa tärkeän perusperiaatteen: ihmisiä ei tule pakottaa toimimaan vastoin vakaumustaan” toteaa ADF Internationalin apulaisjohtaja Robert Clarke.