Porvariston hillitty charmi

Olin siitä kuullut, harvemmin kokenut. Porvariston hillitty charmi.

Toisenlainen tupailta. Keskellä päivää.

Kansallisia eläkeläisiä. Senioreita. Kokoomuslaisia enimmäkseen.

Ystäväni ja kollegani Eduskunnasta Sirpa Asko- Seljavaara oli kutsunut käymään ja puhumaan Lauttasaareen.

Hänessä on on omaa tahtoa ja karismaa. Meidät valittiin samoissa vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Eduskuntaan ja siitä asti olemme tunteneet. Puhuneet ja keskustelleet. Suoraan ja suomeksi.

Väkeä oli paljon, muutaman tusinan verran.

Puhuin kirjasta, kirjoittamisesta, politiikasta ja etenkin ajasta ulkoministerinä. Sitten keskusteltiin. Kysymykset olivat teräviä, mietittyjä, oivaltavia ja mikä puhujaa kunnioittavaa, ne liittyivät alustuksen aihepiiriin.

Kahvi ja suolainen. Kunnon kukkakimppu, ei mikään rehupuska sekä kauniit ja kannustavat kiitokset.

Kirja teki kauppansa.

Porvariston hillitty charmi. Vilpittömänä se toimii.

Olen käynyt politiikan uran jälkeen puhumassa paikassa jos toisessa ja kaikkialla on ollut vastassa ystävällisiä ihmisiä. Se on ollut minulle opiksi ja rakennukseksi.