Puhuja – Free Iran World summit 2021

On syntynyt uusi tilanne. En ole enää päivän politiikassa mukana.

Espoon kaupunginvaltuuston toimikausi päättyi. Olen vapaa.

Minulla on mielipiteitä ja esitän ne Suomessa ja maailmassa.

Osallistuin, tarkoin harkittuani, Free Iran World Summit 2021 yhtenä puhujana, koska minua pyydettiin ja pyytäjä oli uskottava ja luotettavaksi käsittämäni taho. Tämän lisäksi Iranin tilanne on sellainen, että siitä ei pidä vaieta. Suomen hallituksella ja ulkopoliittisella johdolla on tiukka paikka, hyvinkin pian.

Puhuin demokratian ja ihmisoikeuksien sekä uskonnonvapauden puolesta. Nostin esiin kristittyjen vaikean aseman Iranissa.

Olen aina elämän puolesta, kuolemankulttuuria vastaan. En hyväksy kuolemantuomiota sen paremmin syntyneitä kuin syntymättömiä kohtaan.

Tiedän, että tällaisilla puheilla ja osan otoilla on merkitystä. Helsingin Sanomat teki tapahtumasta sivun jutun, eikä osanottoni muutenkaan ole jäänyt huomiota ja palautetta vaille.

Ennen koronaa kävin puhumassa Budapestissa , Wienissä ja Lontoossa. Perustin osakeyhtiön poikani Toivon ja valtiosihteerini Samuli Virtasen kanssa. Se helpottaa käytännön asioita ja tekee selväksi myös pelin  hengen.

Olen aktiivinen ja kantaa ottava keskustelija sekä Suomessa että ulkomailla. Se on nyt helpompaa, kun ei ole poliittisessa luottamustehtävässä.

Ihmisoikeudet, elämän puolustaminen ensimmäisenä sekä sanan- ja uskonnonvapaus ja  vainottujen kristittyjen asema maailmalla ja meillä kuuluvat asialistalleni.

Tunnen Suomen poliittisen järjestelmän läpikotaisin. Tiedän miten järjestelmä toimii ja ketkä sitä pyörittävät, koska olen itse ollut mukana vuosikausia.

Kansainvälisessä politiikassa on paljon mielenkiintoista.  Ulkoministerinä näin ja koin paljon sellaista, jota kannattaa hyödyntää ja jakaa eteenpäin.