Kyllä kansa tietää – Brexit!

Tapasin kesäkuussa 2009 ensi kertaa Nigel Faragen ja Gawain Towlerin. En ikinä unohda näitä hetkiä.

Olin vastavalittu Euroopan Parlamentin jäsen ja saanut puolueen nousukiitoon, edessä oli Jytky ja puolueen vieminen hallitukseen.

Edesmennyt Urpo Leppänen ( joka muutoin kannatti Suomen EU- jäsenyyttä )sanoi minulle, että sinun pitää viedä puolue Eurooppaan ja luoda sille eurooppalaiset suhteet.

Niin tein. Siitä seurasi pelkkää hyvää. Ensin EU- parlamentissa, mutta myös myöhemmin Ulko- ja Eurooppaministerinä.

Farage ja Towler olivat varmoja jo tuolloin, että Britannia eroaa EU: sta ja se on heidän elämäntehtävänsä. He saavat sen aikaan. Saivat!

Naurajia riitti. Halveksuntaa ja vähättelyä. Niiden taholta, joista ei ole mitään kyseenalaistamaan.

Olen kavereiden puolesta iloinen ja ylpeä. Itsenäisyyspuolue teki tehtävänsä. Se piti painetta yllä ja sai konservatiivit pakotettua kansanäänestykseen, jossa kansa tiesi.

Monet Euroopan maat olivat häpäisseet itsensä mitätöimällä Lissabonin sopimuksen kansanäänestyksen tulokset.

Britannia on toista maata. Kansan päätöstä kunnioitettiin.

Jokainen voi olla Brexitin järkevyydestä mitä mieltä haluaa. Siitä ei voi olla eri mieltä, että vaalitulosta on kunnioitettava.

Sain EU- reissultani elinikäisiä ystäviä,joiden kanssa olen viettänyt elämäni hauskimpia hetkiä. Saanut aina apua ja tukea.

Olen ystävieni puolesta vilpittömän onnellinen. Politiikkaa tehdään arvojen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi. Nämä miehet todella muuttivat maansa kurssin.

Mukavaa oli myös kuulla, että kahdesta konservatiivi MEP- kollegasta tulee ylähuoneen jäseniä. Syed Kamall ja Dan Hannan ovat pian Lordeja. Kelpo miehiä.

Eliitin ja rahvaan välinen ero on tässä Farage ja Towler kuuluisivat ylähuoneeseen, mutta tuskin he sinne ikinä pääsevät.

Systeemi palkitsee oikealla tavalla oikeassa olijat.

Jää nähtäväksi, mitä tästä kaikesta seuraa. Olen rampannut Britanniassa kymmeniä kertoja , viimeksi maaliskuussa ja koronan hellittäessä menen taas.

Britit pärjäävät. Saarivaltio ei uppoa merenpohjaan. Pikemminkin voi olla niin, että muutaman vuoden päästä maa kukoistaa.

Olin Boris Johnsonin kanssa ulkoministeri samaan aikaan lähes parin vuoden ajan. Muistoja, hyviä, on paljon. Boris vei Brexitin läpi.

Pääministerinä.

Onnea Nigel, Gawain ja Boris. Job done.