Lasten oikeuksien päivä

Tänään liputetaan ensimmäistä kertaa Lasten oikeuksien päivää.

Hyvä niin, lapset ansaitsevat huolenpitoa, turvaa ja rakkautta.

Ensimmäinen ihmisoikeus on oikeus elämään.

Se ei Suomessa koske syntymättömiä lapsia.

Oikeus elämään on kumottu poliittisella päätöksellä. Biologinen fakta syrjäytetään politiikalla.

Abortti oli Suomessa pitkään rikos, nyt se on tietyin rajoituksin äidin oikeus. Syntymättömällä lapsella näitä oikeuksia ei ole.

Tälle ajalle tyypillistä on kaksinaismoraali.

Samaan aikaan kun ensimmäistä kertaa liputamme lasten oikeuksien päivää, merkittävät yhteiskunnalliset tahot ajavat käytännössä vapaata aborttioikeutta.

Se ei estä samoja tahoja ja ihmisiä puhumasta lasten oikeuksista. Farisealaisuus ei todellakaan ole kuollut.

Se elää sekä maailmassa että kirkoissa.

Lapsia on puolustettava. Äitejä ja isiä on autettava.

Jokainen lapsi on tervetullut. Ei- toivottuja lapsia ei ole olemassa.

Olen varma, että jonakin päivänä syntymättömien lasten oikeudet tunnustetaan ja tulevat todeksi.

Pysyvä muutos ei onnistu pakottamalla ja lain kirjaimella.

Se onnistuu sydän sydämeltä. Ihminen ihmiseltä.

Jonakin päivänä me olemme enemmistö.

Elämä alkaa hedelmöitymisestä.

Uudessa elämässä on kaikki, ainutlaatuinen yksilö. Toista samanlaista ei ole, eikä tule.

Pidetään huolta kaikista lapsista.