Puhuminen on kivaa

Tykkään puhua.

Kun aloittelin poliittista uraani, yleisöä ei aina kaksisesti ollut.

Kerran Turussa virittelin torilla mikrofonia. Kuulijana oli kaksi toripulua, joista toinen lensi pois.

Puhun nykyisin, mistä pyydetään. Pääsiassa muista aiheista kuin puoluepolitiikasta, mutta vielä se taittuu sekin.

Lähden tänään Wieniin puhumaan uskonnonvapaudesta ja ensi viikolla Lontoossa keskustelen populismista.

Kotimaassa olen seuraavan kertaan äänessä ensi tiistaina.

Puhun sellaisissa tilaisuuksissa, joihin haluan mennä.

Pakosta tai velvollisuuden tunnosta en puhu mitään.

En puhu kaikille, eikä raha ratkaise.

Jokaiseen pyyntöön suhtaudun vakavasti. Se ilahduttaa aina, kun pyydetään puhumaan, vaikka en suostukaan.

Siksi feministien, ateistien, kaiken maailman kitarakorvien ja takkutukkien passaa kysyä. Jopa Nyt- liitteen.

Ties vaikka suostun, molempien kauhuksi. Syntyisi muistoja.

En halua loukata ketään, sana voi satuttaa. Totuus ei.