Kriisin retoriikkaa – Kielen valtaa

Ensin pieni muisto. Tänään 41- vuotta sitten liityin SMP: n jäseneksi. Sillä oli iso merkitys siihen millainen elämästäni tuli. Hyvä elämä.

Koronakriisi saa ihmiset luopumaan monista perusoikeuksistaan laukaustakaan ampumatta. Siis ilman vastaväitteitä.

Nyt ei ole sopivaa keikuttaa venettä. Kaikkien pitää puhaltaa yhteiseen hiileen. Meille on luotu illuusio siitä, että olemme samassa veneessä. Samassa veneessä emme ole, mutta samassa maailmassa olemme.

Hallitus on omaksunut ” Oikeus elämään ” – retoriikan, jota media toistaa papukaija- armeijan tavoin. Oikeus elämään on suurin oikeus, siksi nämä rajoitukset tehdään.

Mikäpä siinä.

Oikeus elämään- retoriikkaa on tähän asti lähes ainoana käyttäneet ne ihmiset ja organisaatiot, jotka pitävät ihmiselämää pyhänä kehdosta hautaan. Siis abortin ja eutanasian vastustajat.

Kukaan ei ole uhrattavissa on toinen sana, jota nyt käytetään laajasti muun muassa USA: n entinen varapresidentti ja demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden käyttää sanaa                   ” expendaple ” twitterissään .

” Kukaan ei ole uhrattavissa. Ikään, rotuun, sukupuoleen, uskontoon, etnisyyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen katsomatta. ”

Kaunista. Vastaan sanomatonta. Bidenilta.

Kysymys siis kuuluu, että kun käytetään ” Oikeutta elämään ”- retoriikkaa, niin tarkoitetaanko sitä todella sanan todellisessa merkityksessä vai siksi, että se vetoaa tehokkaasti tunteisiin ja sen avulla voidaan oikeuttaa oma vallankäyttö?

Edward Snowden varoittaa, että kriisin aikana vallanpitäjät mielellään kahmivat itselleen lisää valtaa ja valtuuksia, joita he ovat sittemmin kitsaita palauttamaan takaisin.

Sitäkin kannattaa miettiä.