Päivi Räsänen on jälleen matkalla poliisikuulusteluihin.

Uskonnonvapaus on vaarassa. Tämä ei ole pikkuasia.

Raamatun opetuksen kanssa on voitava olla samaa mieltä, oli asia mikä tahansa. Tämä on uskonvapauden ydin.

Päivi kyllä pärjää, sillä asia kestää.

Koko prosessi on oikeusvaltion kannalta kamala. Poliisitutkinta lisää sensuurihenkeä kristinuskoa ja sen opetuksia kohtaan.

Menen Wieniin ensi viikolla puhumaan uskonnonvapaudesta. Kerron siellä oman tarinani, sanoja ja lihaa säästämättä, siitä kun olin itse monenlaisen ajojahdin kohteena puolustaessani elämän pyhyyttä ja syntymättömien lasten oikeutta elämään.

Kävin läpi Oikeuskanslerin tutkinnan ja henkilökohtaisen epäluottamusäänestyksen ministerinä Eduskunnassa. Poliisi ei sentään kimpussani ollut. Media oli. Eroani vaadittiin kymmenissä kirjoituksissa pääkirjoituksia myöten.

Useampikin oikeusoppinut jakoi auliisti mielipiteitään minua vastaan. Olin muka toiminut Wienin sopimusta vastaan. Siitä onkin antoisaa puhua juuri Wienissä.

En taipunut. Voitin!

Nuo prosessit olivat kuluttavia, veivät valmistumisineen ja vastausten laatimiseen paljon aikaa ja aiheuttivat vaivaa. Kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaiken kokee. Tuli nahkaa nenän päälle.

Taistelu kannatti käydä, en ollut yksin. Sain apua ja tukea.

Suomi on nyt vedenjakajalla. Virallinen Suomi osoittelee sormella oikeusvaltioasioissa Puolaa ja Unkaria. Oma pesä löyhkää.

Suomessa on saatava uskoa ja olla uskomatta.

Tämä taistelu voitetaan, kun se uskalletaan käydä.

Päivi käy sitä nyt meidän kaikkien puolesta.

Mitä se kertoo maamme henkisestä saati hengellisestä tilasta, jos ja kun uskonnonvapautta julkisesti  puolustamassa eivät ole kuin Päivi Räsänen ja minä?

Minä sain katoliselta kirkolta tukea. Se tuki tuntui ja auttoi.

Miksi luterilainen kirkko on hiljaa? MIKSI?