Viimeinen keikka Pimeyden Ytimeen

Eilen ja tänään osallistuin viimeistä kertaa ulkoministerinä  EU- maiden ulkoministerikokoukseen Brysselissä.

Nimesin Brysselin Europarlamentti- vuosinani Pimeyden Ytimeksi. Käsite on laajasti levinnyt, eikä sitä ole syytä muuttaa.

Olen rampannut Brysselissä taajaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Olo on tällä hetkellä ristiriitainen. En erityisesti pidä ylikansallisesta EU- järjestelmästä, mutta kokemusteni summana ymmärrän, että joku yhteistyörakenne Euroopassa tarvitaan, eikä tällä hetkellä parempaakaan ole.

Brysselissä olen tutustunut erilaisiin ihmisiin. Olen saanut elinikäisiä ystäviä. Saanut apua ja antanut tukea. Euroedustajavuodet olivat suorastaan hulvattoman hauskoja.

Olen opiskellut tätä aparaattia ja tiedän miten se toimii. Suomen asiaa olen ajanut, silloinkin kun olen ollut eri mieltä.

Instituutioita ei tule ikäviä, ihmisiä tulee. Pientä kosteata kalvoa pyrki muodostumaan silmänurkkaan.

Selvisin Brysselistä, mutta jälki jäi.

Viimeisessä puheessa Itäisen kumppanuuden 10- vuotisjuhlassa sanoin salintäyteiselle satapäiselle yleisölle, että mikään ei ole mahdotonta. Kymmenen vuotta sitten menin Brysseliin tuoreena jyrkän euroskeptisenä EU- Parlamentin jäsenenä, nyt lähden Brysselistä Suomen ulkoministerinä neljän vuoden pestin jälkeen.

Hemmetti, että oli hieno reissu.

Veljeskansojen ulkoministerit Urmas Reinsalu ja minä. Henkilöt vaihtuvat, ystävyys jää.
Tiukasti kuuluvilla Stef Blokin ja Federica Mogherinin kanssa.
Jussi Niinistön kanssa viimeisellä keikalla. Hyvää työtä yhdessä neljä vuotta.