Peruspunamulta

Politiikka on tahto- ja taitolaji.

On yksi asia voittaa vaalit. Toinen asia on päästä valtaan.

Perustamani Perussuomalainen puolue on pärjännyt hyvin Eduskuntavaaleissa  kolme kertaa peräkkäin.

Tosiasia on, että hallitus , jossa vielä istun muutaman viikon käänsi Suomen talouden ja työllisyyden nousuun. Omat painopisteeni ulkoministerinä menivät hyvin eteenpäin. Saldo on hyvä. Hallituksessa tehdään tulosta. Siksi sinne pitää päästä.

Persut vinkuu, että heidät pelattiin ulos. Niin käy, jos ei osaa.

Nyt hallitukseen tulee Persujen ( myös omasta mielestäni) kauhukabinetti. Punavihreätä soopaa ja vielä kielipuolue RKP.

Kokoomus oli mukana nöyryyttämässä Persuja tuolileikissä.  Se ei ollut viisasta. Toisaalta ei pidä antaa itseänsä sortaa.

Peruspunamulta. SDP, Perussuomalaiset ja Keskusta on kelpo pohja, jolla on riittävä enemmistö Eduskunnassa. Sillä olisi pystytty pitämään kukkahattupuolueet poissa vallan kammareista. ( Kok, SDP, PS pitäisi myös huhaapuolueet ulkona)

Nyt taitamaton pänkköpäisyys vie Persut korpitaipaleelle ja hallitukseen tulevat pahimmat painajaiset.

On yksi asia voittaa vaalit. Toinen asia on osata politiikkaa. Möykkä on kovaa seuraavat vuodet, vaikutus olematon.

Olen huolissani tulevan  hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksista. Haihattelulla ei pitkälle pötkitä.

Etenkin tässä tilanteessa Eduskunnan Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuus on tärkeä paikka. Siinä on vaikuttamisen paikka. Isänmaallinen tehtävä. Tämän puheenjohtajuuden saaminen on ollut Perussuomalaisten ainoa saavutus vaalien jälkeen. Käyttäkää ja täyttäkää se hyvin.