Professori Tuomo Martikaisen muistolle

Surukseni huomasin, että täysin palvellut valtio- opin  professori Tuomo Martikainen on kuollut.

Hän ohjasi graduni. Muistan kuin eilisen päivän kun Limerickistä Irlannista soitin ja kysyin, että tuleeko minusta maisteri? Hyvinkin tuli. Gradu hyväksyttiin. Ja minua vietiin Limerickin yöhön.

Martikainen oli hyvä proffa. Pidin hänestä ja hänen tyylistään. Hän antoi tilaa inspiroida, mutta vaati faktaosaamisen. Aina.

Seminaaritöissä piti perustella asiat. Erityisesti minulle oli jäänyt mieleen niin sanotun onnellisuusmuuri- termin käyttö. Omassa laudatur-tentissäni sain tentata populismia, mutta Martikainen määräsi minulle tentattavaksi myös Bogdanovin Kybernetiikkaa, jotta pysyisi edes toinen jalka maassa.

Sen kybernetiikan tenttasin kaksi kertaa, kun ei ensimmäisellä mennyt riittävästi perille. Se oli vaikea, ainakin minulle.

Martikainen oli asialinjalla. Olin melko vauhdikas valtiotieteen ylioppilas, vennamolainen vouhottaja. Hän osasi ohjata energiani oikein. Vaati muutakin kuin mielipiteitä. Opin niistä. Otin opiksi.

Martikainen oli todellinen vaaliasiantuntija. Tutkitun tiedon tulkitsija. Minulla oli ilo ja kunnia olla eräiden eduskuntavaalien jälkeen hänen kanssa kommentoimassa vaalitulosta. Kuuntelin kokenutta miestä. Professoria.

Kun tulin Irlannin Limerickistä, kävin vielä professorin työhuoneella turisemassa. Ellen väärin muista sikarihan siinä poltettiin. Kahvilla.

Olen kiitollinen Tuomo Martikaiselle saamastani opista, ohjauksesta ja inspiraatiosta. Etenkin siitä, että hän kannusti minua perehtymään myös populismiin valtio- opillisesta näkökulmasta. Sitä käytäntöä , kun oli jo nuoruuden innolla kokeiltu.

Akateemiseen vaativaan työhön minusta tuskin olisi ollut, mutta lukutaitoa sellaisen ymmärtämiseen ja halua perehtyä asioihin Martikainen sai minuun juurrutettua. Ei päästänyt liian helpolla.

Muistan professori Martikaisen ” omana proffana ”, iso jälki minulle.

Graduni. Populismi – Politiikkaa ja Poltinmerkki; SMP: n Roolimuutos, hyväksyttiin toukokuussa 1988. Silloin heitettiin myös tittelit pois.

Kiitos Tuomo.

Timo