Italian gallup- pari langanpätkää

Italiaa tulee seurattua monestakin syystä.

Tuore gallup Italiasta järkyttää Brysselissä ja vähän muuallakin. Yllätys?

Olin Euroopan Parlamentissa samassa ryhmässä  Lega ( Nordin) kanssa. Ryhmässä oli rivijäsenenä muuan Matteo Salvini. Ryhmää johti Nigel Farage. Nigel sai aikaan Brexitin, osaltaan. Puristamalla David Cameronilta kansanäänestyksen. Siitäkin saa jokainen olla omaa mieltään. Aikamoinen akatemia. Nauru on loppunut.

Pääsin tuolloisessa ryhmässä työvaliokunnan puheenjohtajaksi nimenomaan brittien ja italialaisten tuella. Briteille oli tarpeeksi euroskeptinen ja italialaisille katolilaisuuteni oli mieleen.

Opin paljon, annoin ammattitaitoani. Ryhmä oli värikäs, mutta pysyi aika hyvin kasassa. Olin  siinä sellaisena välivouhkana. Toimin.

En ota kantaa Legan politiikan sisältöön. Jaan pari ajatusta siitä, miksi sillä on suosiota. Oli siitä sitten mitä mieltä tahansa.

Heillä on muutamia päteviä poliitikkoja. Paikallispolitiikassa Pohjois- Italiassa Lega on ollut monissa kaupungeissa vallankahvassa. Eikä maa ole nielaissut.

Europarlamentissa monet MEPit tekivät todella töitä ja ryhmässä oli rautainen Tania Laikauf, joka piti kuria ja järjestystä ja osasi asiat. Salvini, Speroni, Fontana, Bizotto, Scotta...tiesivät ketä edustivat.

Puoluetta johdetaan. Se on populistipuolueen ydinosaamista. Ilman pomoa, hommat ei toimi. Salvini johtaa. Oikein tai väärin. Johtaa.

Lega otti opiksi omista virheistään. Vuoden 2014 eurovaaleissa puolue romahti. Peruutuspeiliin sijasta katsottiin eteenpäin.

Täällä pohjoisessa emme ymmärrä Italian mentaliteettia. Me jääkarhut " rakastamme " hyvinvointivaltiota ja veroja. Italiassa rakastetaan perhettä ja läheisiä ja vihataan veroja.

Suomessa valtion on rikas ja kansa köyhää. Italiassa valtio on köyhä ja kansa rikkaampaa. Hetkinen. Mitä mieltä itse olet? Kun maksat paljon veroja, ( usein jopa mielipiteittesi vastainen) poliitikko päättää, minne rahat menee. Kun saat enemmän käteen, sinä päätät, minne rahasi menevät.

Vasemmistovalta pohjusti Italian nykyhallituksen. Se avasi ovet Viiden Tähden liikkeelle ja Legalle. Vasemmisto ilman sosialismia on sama kuin piru ilman helvettiä. Ja vasemmistososialismi sosialismilla on politiikan boutros- boutros- ghali.

Mitä Italialle siis pitäisi tehdä?

Kaikki vaikeudet alkoivat euroalueella, kun EU ei noudattanut omia sääntöjään. Kirjoitin ja varoitin tästä jo kymmenen vuotta sitten. Yksin ei voima riittänyt.

Kehoitan dialogiin. Sanelu ei onnistu. Ei se onnistu muuallakaan.

Kärsivällisyyttä. Siellä on vastassa järkevää(kin) porukkaa. Keskustelun kautta. Sillä tulee tulosta.

xxx

Tuli toinenkin gallup . Ranskasta. Marine Le Penin puolueen suosio on suurin. Siitä en sano mitään. Nicolas Dupont- Aignanin puolue on hyvässä nousussa. Sitä kannattaa seurata. Ei ole eilisen teeren poika.

Olen käynyt yhden kerran Pariisissa puhumassa. Jotakin jäi mieleen.

Eliiteille lohdutukseksi; gallupit eivät äänestä.

Suomi on ainoa maa, jossa punavihreät pärjäävät gallupeissa. Mistä se kertoo? Mittausvirheestä? Ja siitä, että EU- vaaleihin on runsaat puoli vuotta. Euroopassa tuulee. Tuuli voi kääntyä. Jos on kääntäjä.

Kuka haluaa Suomeen punavihreää sotkua? No sitä saa, mitä tilaa.