Haapalan hikiset horinat

Toimittaja Timo Haapala kirjoittaa Ilta- Sanomissa otsahikisiä horinoitaan Perussuomalaisten vuosipäivän tiimoilta. Hauska- Haapala. Ihan totta, nautin joka sanasta. Lapa jäähän ja nimi lehteen.

Samaan Ville Pernaa ei Suomen Kuvalehdessä pysty, koska ei oikein tosissaan halua. Politiikan romantiikka kun ei oikeastaan herrasmiehelle ja tohtoritasolle sovi.

Aamulehdessä Lauri Nurmi kirjoitti omat agenttitarinansa Perussuomalaisten hajoamisesta. Haapala kirjoitti oman versionsa jonkin aikaa sen jälkeen Ilta- Sanomissa.

Ei saanut Pulizeria kumpikaan. Luulo ei ole tiedon väärti. Poliitikon ja toimittajan ero on siinä, että poliitikko tekee asioita, oikein tai väärin, ja toimittaja kirjoittaa niistä. Toisten töistä. Tietäen asiasta vain sen, joka hänelle kerrotaan. Tai vuodetaan.

Se on työstä käyvää. Olen itsekin kirjoittanut politiikasta kuusi vuotta palkkaa vastaan. Toimittaja sai silloinkin viimeisen sanan. Olin joskus oikeassa , en aina.

Poliitikon ja toimittajan välillä on aina jännite. Niin pitää olla. Se on demokratiaa.

Happalan on hyvä kirjoittaa takiaispuolueista. Se on tutun miehen termi. Niin kuin myös Jytky, fillarikommunisti, hillotolppa ja Missä EU, siellä ongelma.

Siinä se on . Innovaattorin ja imitaattorin ero.

Politiikan jälkeen voin ryhtyä taas toimittajaksi. Helpompi homma. Parempi palkka. Kysykää vaikka Enbuskelta. Paras toimittaja poliitikon kannalta on poliitikosta kirjoittava toimittaja.  Jokainen juttu joko vetää tai työntää vaalivankkureita. Jos ei murhasta syytetä.