Vapaus on tärkeä asia

Kirjoitan tätä New Yorkissa. Vapaassa Lännessä.

Olen ollut melkein viikon reissussa Ottawassa ja New Yorkissa.

Normaaleita ulkoministerin hommia. Monenlaisia tapaamisia. Vaikuttamista, viestien viemistä, Suomen kantojen esittämistä.

Asialliset hommat hoidetaan. Lisäksi katsotaan, mitä muuta mielenkiintoista on tarjolla. Ja onhan sitä.

Vapaus sinänsä, mielipiteenvapaus, sananvapaus, uskonnonvapaus ja monenlaiset oikeudet kiinnostavat minua ja niiden myötä myös velvollisuudet.

Ottawassa kävin yhtenä iltana  Pro- Life liikkeen iltavigiliassa, joka alkoi klo 21,00. Tuo tilaisuus järjestettiin ulkona, eikä kirkossa. Tapahtuma edelsi seuraavan päivän suurta Pro- Life marssia Ottawassa.

Vigiliaan tunnetulla ,  Tribute to Human Rights Monument, muistomerkillä osallistui muutama sata ihmistä. Poliiseja oli paikalla kymmeniä. Kaikki sujui häiriöttä. Tunnelma oli rauhallinen, seesteinen. Paljon nuoria. Etenkin nuoria naisia.

Jäin miettimään asiaa. Häiriöttä. Tietenkin. Niin pitääkin. Miksi siellä ylipäätään pitää olla poliiseja?

Olennainen asia onkin tässä. Jos Pro- Life tilaisuudet pidetään kirkossa. Kysymys on vapaudesta uskoa. Omassa piirissä. Suljettujen ovien takana. Sitä oikeutta harva vastustaa. Se ei häiritse. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kirkon ulkopuolella tuskin olisi poliiseja passissa.

Kun vastaava tilaisuus ja sanoma tulee julkiseen tilaan kaduille,toreille, marsseille taikkapa poliittiseen keskusteluun tapahtuu jotakin. Sietokyky heikkenee. Aggressiivisuus kasvaa.

Jos osallistun Kanadassa rukousaamiaiselle, se ei häiritse ketään. Jos julkisuudessa kerrotaan, että olin Kanadassa myös   rukousaamiaisella, asia muuttuu. Tuohtujat tuohtuvat.

Minulle jäi mieleen, että tilaisuudessa puhunut nuori nainen kiitti poliiseja tilaisuuden turvaamisesta. Se meni minulta silloin ikään kuin ohi, mutta iski viiveellä tajuntaan.

Tässä on uskonnonvapauden ydin. Se on tarkoitettu sekä suljettujen ovien taakse että julkisiin tiloihin. Sama koskee mielipiteen ja sananvapautta.

Kun Pro- Life marssi Ottawassa vyöryi kaduille tuhansine osallistujineen, ei meno enää ollut pelkästään seesteistä ja rauhallista. Vastareaktioita tuli. Mutta tärkein, uskonnonvapaus toteutui. Ihmiset saivat esittää mielipiteensä.

Siitä ei pidä tinkiä piiruakaan.

Ei missään, ei koskaan.