Omalla nimellä ja nuunalla

Kirjoitin samalla otsikolla plokiini 11.8.2010. Hyvin on tekstini aikaa kestänyt. Tilanne ei ole juurikaan muuttunut eli rohkeus Suomessa ei ole lisääntynyt samaa tahtia kuin suunsoitto.

Tuolloin, 2010, ei puhuttu vihapuheesta, eikä valeuutisista. Kyllä ne jo olemassa olivat. Panettelua nimettömänä, monensortin uhkailua, huhujen ja valheiden levittämistä. Aikaa ennen ensimmäistä Jytkyä. Sosiaalinen media oli lapsenkengissään.

Olen saanut ja antanut palautetta pitkään, myös hartaasti. Annan aina palautteen omalla nimellä ja nuunalla. Se on ollut myös yksi tekijä vaalivoittojen takana.

Kantti. Onko sitä vai ei?

Kyse ei ole siitä, oletko oikeassa vai et. Kyse ei ole siitä, voitatko vaalit vai et. Kyse ei ole suosiosta. Kyse on Sinusta? Mitä olet ja uskallat olla.

Moni meistä tärisee kuin matkalaukku, kun kyse on julkisista esiintymisistä. Miksi? Koska sen joutuu tekemään omalla nimellä ja nuunalla. Toisten ja itsensä arvioitavana. Siinä ei selitetä. Kaikki näkyy ja kuuluu.

Miksi altistaa itsensä julkiselle arvostelulle? Etenkin, kun tahallinen väärinymmärtäminen on arkipäivää. Kun sanot jotain suoraan, sinä muka avaudut? Kun kerrot, miltä sinusta tuntuu, sinä muka uhriudut?

Tuota kaikkea olisi hyvä miettiä ennen kuin astuu politiikkaan, saati sitten, jos siellä edes vähän pärjää. Mitä lähempänä on vallan huippu, sitä liukkaammat ovat kengät. Ei sitä aloittaessaan tajua.

Olen ollut jonkin sortin " Jumalan hullu ", nuorena en tajunnut pelätä leimaantumista. Menin SMP: hen poikasena. SMP oli politiikan pahnanpohjimmainen. Perustin Perussuomalaiset yhdessä Raimo Vistbacka, Kari J  Bärlundin ja Urpo Leppäsen kanssa.

Otin kantaa nuoresta pitäen. Nuori vihainen mies vastusti kommunismia, vanhoja puolueita, aborttia, naispappeutta, suurta rahaa. EU: sta ja homoliitoista ei tuolloin puhuttu vielä mitään.

Ehdottomuus antaa voimaa. Jalkapallossa maalintekijä tekee maalin päällään sieltä , mihin järkevä pelaaja ei laittaisi jalkaansakaan. Politiikassa suurin potti tulee sille, joka uskaltaa sitä hakea. Kaikki eivät onnistu. Kysymys on sekä taidosta että tuurista. Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Se, että voitat vaalit ei merkitse sitä, että olet oikeassa.

En ole Facebookissa,enkä Twitterissä. Olen tajuavinani niiden voiman. Ne ovat voimakkaita välineitä. Rahantekokoneita, informaation ja manipulaation mahdollistavia. Koukuttavia ja addiktoivia. Minulla on se aika enemmän käytettävissäni kuin niillä, jotka viettävät aikaansa niissä. Olla jouten tai rukoilla.

Puhuin 2010 kottaraispönttöön tuijottajista. Keskustelupalstoilla melskaavista muka rohkeista. Heidän pelkuruutensa, tahaton  vetoapunsa ja suuttumuksensa oli yksi tekijä Jytkyjen takana. Se on sama , mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Se ei ole aina totta, mutta tarpeeksi usein on.

Sananvapaus on monimutkainen asia. Tieto on valtaa ja valtaa on vahdittava. Vapaa tiedonvälitys on pahimmillaan totuudesta vapaa. Vapautta ei ole ilman vastuuta. Kenelle siitä vastataan ja miten? Julkisen Sanan Neuvosto on hyvä olla olemassa, mutta paljonko sieltä saatu tuomio tuntuu, jos myynti teki uusia ennätyksiä?

Olen saanut vuosien varrella mediassa kohtuullisen kohtelun. Tottakai jotkut jutut ovat tuntuneet kohtuuttomilta ja vääriltä. Jotkut ovat olleet kohtuuttomia ja vääriä. Monet jutut ovat olleet myötäkarvaisia, jopa myönteisiä. Juttuja on tehty paljon. Hyviä ja huonoja. On kehuttu ja haukuttu. Syystä ja syyttä. Olen sitä mieltä, että tämä kohtuullinen kohtelu on tulosta toiminnasta nimellä ja nuunalla.

Siihen rohkaisen, olit sitten poliitikko tai et. Oma itsesi ja näytä se.

Lopulta ratkaisee nujerrus ja armo.