Vastustan kuoleman kulttuuria

Ihmiselämä on minulle Pyhä. Kohdusta hautaan.

En alistu murhamiehen tasolle. En, vaikka sydän märkänisi.

Helsingin Sanomat hieroo taas gallupsaippuaa kansan silmiin. Kova on hinku propagoida kuoleman kulttuuria.

Käsitteellinen hämärtäminen hilluu innoissaan. Asioista ei puhuta enää oikeilla nimillä. Eutanasia oli alkujaan armomurha, sittemmin armokuolema, sitten hyvä kuolema.

Korvat eivät kestä totuutta.

Olen koko poliittisen urani vastustanut kuoleman kulttuuria. Vastustan loppuun asti. Olin sitten politiikassa tai en.

Olen viime vuosina hävinnyt monta taistelua Eduskunnan äänestyksissä. Sydämessäni en yhtäkään.

Asia on hyvin yksinkertainen. Joko olet elämän puolella tai olet sitä vastaan. Muu on sievistelyä. Selittelyä. Hurskastelua ja hypokratiaa. Kysymys ei ole helppo, vastaus on. Kyllä tai ei.

Kun näistä asioista sanoo mielipiteensä, saa aina paljon palautetta. Myönteistä ja kielteistä.

En kirjoita tästä saadakseni ääniä tai menettääkseni niitä. Itse asiassa en välitä siitä tipan vertaa. Kirjoitan siksi, että en halua olla hiljaa. Minä en anna hiljaista hyväksyntääni kuoleman kulttuurille olemalla vaiti.

En ole enää puolueen puheenjohtaja. Kun olin, kantani oli sama. Jätin puolueen, jonka kannattajista tämän päivän gallupin mukaan 91 prosenttia kannattaa armomurhaa. Mitä siitä voi päätellä?

Sen, että gallupit eivät päätä. Eduskunta päättää.