Viimeistä vietiin

Röhnötän saunan jälkeen sohvalla , kello on yksi yöllä, Viimeinen vaalitenttini loppui kaksi ja puoli tuntia sitten.

Kierrokset alkavat laskea. Minä en enää tenttejä pahemmin jännitä. Keskustelu tempaa kuitenkin aina mukaansa ja joku kollega aina saa sen verran rassattua, että kone käynnistyy.

Kieltämättä outo tunne, että en enää ole kenenkään arvioitavana. Arvioinpa sitten itse.

Sipilä 7

Orpo 7

Rinne 7+

Essayah 7

Niinistö 7

Andersson 7-

Henriksson 7

Itseäni kohtaan olen jäävi, enkä sano mitään. Plussa ja miinus Rinteelle ja Anderssonille. Miksi? Hoksaat kyllä, kun hetken mietit ja tentin katsoit.

Olen saanut elää täysillä Perussuomalaisessa kansanliikkeessä. Kynttilä on palanut molemmista päistä – samaan aikaan. Varjelusta on ollut enemmän kuin voimia.

Tänään perjantaina ja huomenna lauantaina pidän viimeiset vaalipuheet puheenjohtajana. Saattaa Jakomäen ostarilla olla lauantai-iltapäivänä murea mies.

Mitä siitä. Kaikki on armoa.