Surkeaa tietämystä populismista

Tiedän jotakin populismista sekä käytännössä että teoriassa. Olen sekä tutkinut että harjoittanut populismia.

Suurimpaan ääneen populismista puhuvat ne, jotka eivät ole asiaa tutkineet, saati ymmärtäneet.

Populismi on olkikoira, jonka syyksi pistetään vanhojen puolueiden epäonnistuminen kautta Euroopan. Ei mikään liike synny tyhjästä vaan perustavaa laatua olevista epäkohdista, vallan väärinkäytöstä ja kansan unohtamisesta.

Brexit- äänestys on malliesimerkki siitä, että kansa ” äänesti väärin ”. Ei kansa äänestä väärin vaan se äänestää niin kuin hyväksi näkee. Suomi menettää hyvän liittolaisen ja ystävän EU:ssa. Se on paha tappio koko EU: lle.

Britanniassa kansanäänestyksen hävinneet poliitikot erosivat. EUroopan Unionissa ei vastaavaa vastuunkantoa ole tapahtunut. Jankutetaan populismista ja elämä Lemmenlaivassa jatkuu entiseen tapaan.

Me emme saa sallia kostomentaliteettia, pahaa tahtoa tai revanssihenkeä. Fakta on, että Britannia on Euroopalle tärkeä ja tarvitsemme hyvän ratkaisun. Siinä ei uhoilu auta yhtään mitään.

Mitä tulemme näkemään. Mistään mitään ymmärtämätöntä populismilla pelottelua ja kovien kantojen laukomista julkisuuteen ja kuitenkin Brexit on hoidettava. Hoidetaan se mieluimmin hyvin kuin huonosti.

EU: lla eikä Britannialla ole varaa koppavuuteen. Toivon parasta ja pelkään pahinta. Ja syyllinenkin on selvä, jos pieleen menee; populismi.