Kestätkö leikin?

Olin perjantaina Pressiklubissa. En ole mistään esiintymisestä vuoteen saanut yhtä paljon palautetta kuin siitä. Nousee se mahla vielä runneltuunkin runkoon.

Kun olin nuori poliitikko, yritin ottaa ja saada oppia legendaariselta Veikko Vennamolta. Ei hän juuri koskaan sanonut, että tee näin tai älä tee noin. Opit piti itse oivaltaa. Käyttää omaa päätä, eikä papukaijana toistaa ulkokultaisesti perässä.

Yhden asian Vennamo sanoi selvästi: Järkeä sinulla Timo on vaikka kuinka paljon, mutta olet pehmeä. Kestätkö leikin?

Siinä oli muutamalla sanalla koko politiikassa olemisen ydin. Poliitikon tärkein ominaisuus on kestää henkistä epävarmuutta. Pitää olla kanttia ja uskoa omaan asiaan. Muuten ei kestä.

Minulla meni vuosia löytää riittävä rohkeus kestää leikki. Jokunen notkahdus on tullut, mutta pääsääntöisesti kasetti on kestänyt.

Katkeruus on tuhoava voima. Se myrkyttää ihmisen sisältä ja sitten ihminen alkaa myrkyttämään muita. Voitot kestää lyhyellä tähtäimellä kaikki. Sitten voi läikähtää yli.

Miten kestää häviön? Otan Alex Stubbin esimerkiksi. Juttelin Alexin kanssa viime viikolla Eduskunnassa. Juttutuokion jälkeen erosimme hymyssä suin. Siinä se triathonisti söi salaattia, tunsin sympatiaa.

Alexilla on kova kilpailuvietti ja tahto. Sillä hän voitti Jan Vapaavuoren, prinssiksi pedatun. Sittemmin omat kaatoivat Alexin. Vaikka sisälle satoi, Alex sanoi, että Kokoomus voitti. Potutti varmasti, mutta ei ruvennut julkisesti katkeraksi.

Olen Alexin kanssa monesta asiasta täysin eri mieltä. Se, että ei tee tarpeitaan omiin muroihin tappion karvaalla hetkellä on leikin kestämistä.

Jan Vapaavuori palaa vielä Suomen politiikkaan, Todennäköisesti Kokoomuksen pormestariehdokkaana Helsinkiin. Hän ei vieläkään ymmärrä, miten hän hävisi Alexille ja juuri siksi hän hävisi.

Vennamo antoi siis vinkin. Katso henkistä kanttia. Kestätkö leikin? Se selittää aika paljon nykyistäkin politiikkaa. Jos olisin toimittaja, ensimmäinen kysymykseni Timo Harakalle olisi, kestätkö leikin?

Vieläpä ukko murjaisi, että jos politiikka olisi pelkkä järjen asia; Professorit johtaisivat maata ja liberaalit olisi suurin puolue. Kyllä on joskus vielä Vanhaa Samuraita ikävä. Kirjaviisaudesta ei ole hyötyä, jos sitä ei voi takoa taidoksi.