Olen Iivisniemen kasvatti ja mies. Iikkariksi me kotilähiötämme kutsumme. Hyvä paikka, koti.

Olen käynyt kouluni täällä ja asunut 48 vuotta. En ole aikeissa lähteä täältä mihinkään. Taivaan riemuun, kun aika on. Kiirettä ei ole. Yksi tuttu kaveri sinne viikko sitten lähti,Renzo.

Olen pitänyt elämässäni tuhansia puheita. Kaikenlaisia monenlaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa. Minua ei oikein nykyään jännitä kuin futismatsit ja oman ravihevosen juoksu. Ja vähän viime keskiviikkona, kun puhuin kotikentällä. Iikkarin uudella tekonurmella.

Meillä oli hieno juhla uuden tekonurmen kunniaksi. Sain kunnian puhua tilaisuudessa ja suorittaa avauspotkun. Tunsin iloa ja ylpeyttä.  Tunnistin kuulijajoukosta paljon tuttuja ja pelikavereita 45 vuoden takaa. Pelasin Espoon Tikassa juniorina kuusi vuotta.

En koskaan voittanut mitään suurta. Pari kertaa sain parhaan pelaajan palkinnon ja palkintolusikan. Espoon Tikka E- juniorit -73. Se on vielä tallessa.Jossakin, sydämen lisäksi.

Olen suunnattoman kiitollinen ja iloinen siitä, että saimme lähiöömme uuden tekonurmen sen hiekkakentän päälle, jossa oman ” urani” ” pelasin. Iikkari on lähiö, josta voisin oman Päätaloni kirjoittaa, eikä mitään tarvitse keksiä. Kertoisin tarinat.

Kirjoitin ylioppilaaksi Kaitaan Lukiosta ylioppilaaksi 35 vuotta sitten. Muistan tuon juhlan kuin eilisen päivän. Tekonurmipäivä menee siihen rinnalle. On hienoa olla jostakin kotoisin.