Kovien päätösten päivä

Hanna Mäntylä pisti asiansa tärkeysjärjestykseen. Politiikka on tärkeätä, mutta ei tärkeintä. Kaikki eivät siihen pysty ja monelle politiikka on kaikkein tärkeintä.

Hanna puhui minulle tilanteestaan alkukesästä. Kehotin häntä punnitsemaan asiaa perusteellisesti. Sen Hanna teki. Hyväksyin hänen ratkaisunsa.

Moni poliitikko pitää ministerinsalkusta kiinni, oli mitä oli ja tuli mitä tuli. Hanna päätti elää toisin.

Politiiikan raakaan todellisuuteen kuuluu, että motiiveita epäillään ja selityksiä haetaan.

Minut tunnetaan Perussuomalaisissa hyvin. Saan sanottua asiat suoraan, kun tarve on. Omille ja muille. Hannalle sanon: Kiitos.

Esitän uudeksi ministeriksi Pirkko Mattilaa. Pirkko on puolueen nainen. Kaikki tuki hänelle.

En minä mielelläni hankalia päätöksiä tee. Kun tarve on, teen, enkä taivastele.

Katsoin virkavastuulla saadusta esittelystä, että Suomen Tukholman suurlähetystön toimintaedellytykset ovat heikentyneet ja tästä syystä esitän valtioneuvostoa yleisistunnolle ja tasavallan presidentin esittelyyn, että suurlähettiläs Jarmo Viinanen kutsutaan takaisin Ulkoministeriöön.

Tänään ei ollut helppo päivä. Johtajan tehtävä on johtaa ja tehdä päätöksiä. Ne tein.

Kovat päätökset ovat esillä myös budjettiriihessä. Kokoomus ja Keskustan Antti Kaikkonen haluavat livetä hallitusohjelmanmukaisista päivähoitopäätöksistä.

Kakkua ei voida sekä syödä, että säästää. Hallitusohjelman mukaan mennään tai koko paketti aukeaa. Paremmalla oksalla istuvat maksavat myös.

Kovia päätöksiä tulee lähiaikoina lisää. Vaativa päätös on usein oikea ja hyvä päätös.