Politiikka on ihanaa

Heräsin varhain Perussuomalaisten Puolueneuvoston toiseen päivään.  Siitä huolimatta, että iltajuhlassa meni viimeiseen kappaleeseen saakka. Minä halasin kymmeniä ihmisiä – en yhtä puuta.

Kokouksessamme on 710 jäsentä. Se on välivuotena iso määrä.

Sain kokea taas politiikan huuman. Tunteen ja tietoisuuden, miksi tätä teen. Olen johtanut Perussuomalaisia 19 vuotta. Ei kaduta, ei hävetä. Enkä lopeta.

Demokratia on hidas. Pitää olla kärsivällinen. Alex Stubb sai potkut kahden vuoden jälkeen, minä johdin puoluetta kuusi vuotta pääsemättä eduskuntaan. Tässä on Persun ja Korsun ero. Tunnen sympatiaa.

Elämä on raakaa, sanoi teurastaja Kivelä. Tämän ovat kokeneet puolueessaan sekä Jutta Urpilainen että Alexander Stubb. Vanha puolue ei anna uutta mahdollisuutta.

On kiva olla jotakin mieltä. Patakonservatismi nauraa tosikoille ja naurua he eivät kestä. Populismilla menee paremmin kuin koskaan, siksi, että eliitiltä puuttuu ymmärrys. Kaikki eivät olet lipilaareja, eivätkä kannata tukiaisia.

Lähden syksyllä koville maakuntakierroksille, Kaipaan mullan ja torin hajua. Se on Sydneyn oopperataloa parempaa. Brysselin Justus Lipstius kokoussalina on kokovartalorangaistus. En usko siihen pätkääkään. Ja sinulle käy uskosi mukaan.

Politiikka on Rakasta hommaa. Persuna en ole torso. Olen oma itseni ja nautin tästä. Se kai näkyy päällekin päin. Vastaan asettumisen aika on nyt. Kysymys on siitä kestätkö leikin? Kehään ei pidä nousta, jos ei kestä iskuja.

Vesikrassikommunisti. Sen olisin halunnut keksiä itse. On se niin hyvä. Kasvisyöjäkoirat sairastuvat sanottiin lehdessä. Antakaa niille lihaa. Krasseja syömällä lähtee henki. Lähtee se lopulta muutenkin.

Taas alkaa uusi päivä Perussuomalaisena. Politiikka on ihanaa!