Lyhyttä matematiikkaa

Perussuomalaiset eivät ole sattumalta Suomen toiseksi suurin puolue. Saimme vaaleissa 38 kansanedustajan paikkaa , ääniä tuli 524054. Se on iso määrä annettuja ääniä, ei pelkkiä peukutuksia.

Vihreillä on hirveä huoli Perussuomalaisten vaikutusvallasta, jota  kutistuneen SDP: n mielestä ole olemassakaan.

Meillä oli huhtikuussa eduskuntavaalit. Tuo vaalitulos oli selvä. Kolme suurinta puoluetta meni hallitukseen. Kansa ei halunnut punavihreätä hallitusta. Perussuomalaisten linja sai kannatusta myös siksi, että arvomaailmamme poikkeaa punavihreän suvaitsevaiston arvoista.

Vaaleissa Perussuomalaiset saivat 38 kansanedustajaa.

Vihreät saivat 15 kansanedustajaa. Vasemmistoliitto 12 kansanedustajaa ja RKP Ahvenanmaan edustajan kanssa 10 kansanedustajaa. Se on yhteensä 37 kansanedustajaa. Saimme yksin yhden paikan enemmän kuin nuo puolueet yhteensä. Se on lyhyttä matematiikkaa.

Suomi ei ole konsensusmössölä. Puolueiden välillä on eroja. Niin pitääkin olla. Sitä kutsutaan demokratiaksi.

xxx

Lähden maanantaina New Yorkiin YK: n yleiskokoukseen. Siellä ajetaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomen linjaa.