Puolen miljoonan Perussuomalaiset

YLE  julkaisi uuden gallupin. Se oli ikävä yllätys Perussuomalaisten vastustajille. Julkisuudessa oli taivasteltu puolueemme  jatkuvaa alamäkeä. Tuo luisu oli kestänyt peräti kahden gallupin verran. Nyt olimme toiseksi suurin nousija SDPn jälkeen.Tuon nousun toteaminen jäi toimittajilla kitalakeen.

Gallupeista ei pidä höyrähtää. Kirjoitan tämän siksi, että kun tuli pari kuukautta gallupeissa käkeen, osa omistammekin rupesi puhumaan linjan pehmenemisestä.  Höpsis. Minä en pehemene, enkä petä – etkä sinäkään. Puolue on ja pysyy linjallaan, koska se on sitä varten perustettu. Vakivalittajat vaikenivat, seuraavaan gallupmittaukseen asti. Ehkä pitempäänkin.

Perussuomalaiset saivat viime eduskuntavaaleissa 560.000 ääntä. Tämän päivän kannatuksella olisimme noin 500.000 äänestäjän puolue. Puolen miljoonan Perussuomalaiset. Se on kova poliittinen voima ja sitä käytetään.

Jytky oli ainutlaatuinen käänne suomalaisessa politiikassa. Meidän on jatkettava tällä tiellä.  Vaaleihin on kahdeksan kuukautta, pienellä 0,3 prosentin  lisäkannatuksella kuukaudessa me ylitämme edellisen vaalituloksen. Täysin mahdollista.

Mikäli tästä gallupista haluaa vetää jonkun suuremman johtopäätöksen, se on kaikkien takiaispuolueiden taantuminen. Kansa haluaa uuden hallituksen, jossa ei ole jumittajat mukana.

Olen ollut vuoden päivät sitä mieltä, että seuraavat vaalit ratkaisee vaalitulos ja sen seurauksena meille tulee kolmen neljästä isommasta puolueesta hallitus. Kukaan ei ole varmasti ulkona, eikä sisällä.

Kesällä luonnonvesissä uidessa, oli aikaa ajatella. Paino putosi neljä kiloa, minulla on suunnitelma, miten vaalit voitetaan.Toteuttamista vaille valmis.

NO ONE LIKES US, WE DONT CARE.