Tosiasia Soinin esiintymisestä

Esiinnyin keskiviikkona puheenjohtajatentissä. Homma hoitui hyvin. Sain kahmalokaupalla hyvää palautetta. Tuona iltana en saanut edes yhtä kielteistä meiliä saati tekstiviestiä. Kun Ylen toimittaja kirjoitti asiasta näkemyksensä, saatiin uutinen.

Eilen palautetta tuli enemmänkin, pääosin myönteistä, mutta myös kielteistä. Vastasin muutamaan ja kysyin, katsoitko ohjelman vai luitko toimittajan kolumnin ja sain useammman rehellisen vastauksen, en nähnyt ohjelmaa, otin kantaa kolumnin pohjalta….niinpä niin. Arvostan rehellisyyttä. Liitän tähän
” Tarun ” meilin. Sain tällaisen palautteen kansalaiselta.
Tässä on kestävä näkemys siitä mitä sanoin.

Kehu eilisen vaalitentin osalta

Hei!

Katsoin eilen illalla ruotsinkielistä vaalitenttiä televisiosta. Monta mielenkiintoista aihetta tulee jälleen tapetille vaalien myötä. Sinulla oli erinomainen mielipide pakolaisten hoitamisesta mieluiten omassa maassaan. Muutamalla sanalla asia kolahti katsojille. Näinhän se olisi parasta kaikille osapuolille! Mikäli oma maa ei siihen kykene, niin telttaleiri pystyyn heti naapurimaan puolelle. Siinä on enemmän painetta saada kotimaan asiat nopeammin kuntoon.

Näissä pakolaisasioissa on huono ojentaa muita, jos itse on hoitanut asiansa huonosti. Tämän suhteen Suomen ei tarvitse hävetä. Päinvastoin. Voisitte jopa ”vennamolaisina” nostaa selvemmin esiin miten Suomi on omat pakolaisensa hoitanut sotien jälkeen. Evakot asutettiin Suomeen, vaikka siihen liittyi aikanaan verta, hikeä ja kyyneleitäkin. Olisi ollut todella onnetonta lähettää 400.000 karjalaista pitkin Eurooppaa etsimään uutta elämää. Nyt kun katsoo tilannetta, niin se on paras mahdollinen sekä kantasuomalaisten että evakkojen kannalta. Ihmisyyden nimissä kukin
pakolainen on onnellisin omassa kulttuurissaan, ilmastossaan, suvussaan ja mahdollisuudessaan päästä kykyjään vastaavaan sosio-ekonomiseen asemaan omassa maassaan.

Olen parhaillaan lukemassa uusinta kirjaasi. Tunnustan jopa, että minäkin olin vuosia sitten sitä mieltä että ”oikea mies, väärä puolue”. Olen kantani vaihtanut ja äänestänyt perussuomalaisia useissa viime vaaleissa.

Lykkyä vaalityöhön!

Nimim. Taru