Hyvä päätös

Puoluehallitus on yksimielisesti erottanut James Hirvisaaren Perussuomalaiset rp:n jäsenyydestä.

Hyvä päätös.

Olen saanut parin päivän aikana parisensataa tukiviestiä. Kielteisiä on tullut tusinan verran. Kannustukset on annettu omalla nimellä, arvostelu paria poikkeusta lukuunottamatta nimettömänä.

Vastaan aina omalla nimellä ja nuunalla. Edellytän samaa kaikilta. Jos on jotakin mieltä, on oltava kanttia seistä sanojensa takana selkä suorana.

Sananvapaus on sitä, että vastaa sanoistaan.

Perussuomalaiset on kansanpuolue. Rosoa pitää olla. Törkeyksiä ei hyväksytä.

Puoluejohto ja puoluehallitus on asettanut rajat. Niitä noudatetaan.

Tämän jälkeen en kommentoi Hirvisaaren tekemisiä. Hän ei ole enää Perussuomalainen.

Lähden huomenna, lauantaina, Uuteenkaupunkiin Varsinais-Suomen piirin syyskokoukseen.

Tämän päivän kokokohta oli Pohjois-Karjalan Perusnaisten vierailu Eduskunnassa. Sain eväitä eteenpäin. Karjalanpiirakat on jo syöty, hirvenliha ja villisika viileässä. Halaukset lämmittävät. Kiitos tytöt. Te olette sitä väkeä, jonka tuen ja kannustuksen saattamana haluan lähteä kentälle, josta voima kumpuaa.