Weltwochen haastattelu

Annoin juhannusviikolla haastattelun sveitsiläiselle Weltwoche-lehdelle. Toimittajakaksikko teki perusteellista työtä. Heitä kiinnosti ennen kaikkea, kuinka on mahdollista, että Perussuomalaiset on noussut näin nopeasti suureksi puolueeksi ja maamme tunnetuimmaksi puolueeksi Suomen ulkopuolella.

Haastattelussa kävimme läpi puolueen synnyn, nousun syitä, voimakkaita mielipiteitäni, johtamistapaani, henkilöhistoriaani, elämistä katolilaisena kristittynä lueterilaisessa maassa, jopa bootseista puhuttiin.

Haastattelun aikana esiin nousivat myös vihapuhe ja puoluejohtajan turvallisuus. Siihen vastasin, että olen saanut neljä tappouhkausta ja että Suojelupoliisi vei ja toi minut töistä vaalien jälkeisen viikon aikana. Osana puoluekokousjärjestelyjä minulla oli turvajärjestely tämän kesän Joensuun puoluekokouksessa.

Lehdistö ja kansalaiset ovat olleet asiasta kiinnostuneita. Puhelin soi tasaiseen tahtiin piirongin pöydällä. Siksi katsoin tarpeelliseksi kommentoida plokissani tuon haastattelun esiin tuomia kysymyksiä.

Jatkan kesälomaani menemällä uimaan. Toivottavasti näin plokin muodossa kysyjät saavat vastauksensa. Kuulin tuossa juuri klo 12.00 YLEn radiouutiset. Siihen ei ole mitään lisättävää.