Olen saanut jonkin verran postia kansalaisaloitteista.
Tällä hetkellä käynnissä on viitisenkymmentä eri hanketta.
Pari on jo ylittänyt vaadittavan 50 000 allekirjoituksen rajan.
Pidän kansalaisaloitetta tärkeänä. En niitä allekirjoita niin kauan kun olen kansanedustaja. Minulla on oikeus tehdä lakialoite Eduskunnassa. En aja kaksilla rattailla.
Otan tähän pari esimerkkiä. Yhden, jota kannatan, toisen, jota vastustan.
Homoliittolaki on kerännyt lyhyessä ajassa yli 120 000 kannattajaa. Se ei vaikuta omaan kantaani, joka on kielteinen. Allekirjoituksella ja/tai ilman sitä.
Pakkoruotsin poistoa kannatan. Sillä on nyt runsaat 13.000 kannattajaa. Uskon, että tarvittava määrä nimiä löytyy.
Näitä aloitteita on käsiteltävä tasapuolisesti.
Julkisuus on käsitellyt näitä täysin eri tavalla. Homoliittojen puolesta on mediassa rummutettu kuukausikaupalla. Pakkoruotsin poistosta ei ole puhuttu mediassa kuin murto-osa.
Perussuomalaiset saivat viime eduskuntavaaleissa reilusti yli 560 000 ääntä. Sinne on nimenkerääjillä matkaa.