Ei Soinin vaaraa

Osmo Soininvaara hehkuu kuin kuudentoista karaatin guru väittäessään, että Timo Soinin linja on vaarallinen.

Ei ole.

Kertauksen vuoksi näkemykseni asiasta, pitää paikkansa edelleen. Tukipaketteja on tullut lisää ja tulee lisää tällä politiikalla.

Soinin linja on toinen. On ollut koko ajan.

Tämä sopii lomalukemiseksi niin pääministerille, valtiovarainministerille  ja päätoimittajille, jotka ovat kysyneet vaihtoehdon perään. Esitin sen jo 14 kuukautta sitten. Onko teksti epäselvää vai onko vika vastaanottajassa.

Vai pitääkö koko teksti julkaista maksettuna ilmoituksena Helsingin Sanomissa?

Konkretian perään on huudeltu. Ohessa parempi vaihtoehto, kertausta varten, ei aivan sanatarkka suomennos:

Eurooppalaisten kriisimaiden tukipaketit eivät kannata

Kun johdatin perussuomalaiset vaalivoittoon huhtikuussa 2011, lupasimme yhdessä vastustaa euroalueen tukipaketteja. Diagnoosi kun on selkeä: Eurooppaa vaivaa niin yksityinen kuin julkinen taloudellinen maksukyvyttömyys. Se muhii alueella kuin syöpäkasvain, ja ellemme operoi sitä pian, kohta koko ruumis on kuolemansairas.

Tukipakettien todellisen luonteen ymmärtämiseksi on ensin tarkasteltava, kuka niistä hyötyy.

Populistisyytöksiä pelkäämättä aloitan selvimmästä syystä: tavallinen veronmaksaja ei hyödy tukipaketeista lainkaan. Pientä ihmistä lypsetään ja hänelle valehdellaan estoitta, kunhan homma vain pyörii. Pienituloisen palkka laskee ja verot nousevat, jotta euroalueen pyramidihuijaus menestyy. Kaislikoissa suhisee, kun pankit ja poliitikot vahvistavat symbioosiaan: Poliittiset johtajat kiirehtivät pelastamaan pankkeja, jotka saamastaan tuesta kiitollisina suostuvat vastapalvelukseksi lainaamaan hallituksille yhä enemmän.

Todellisessa markkinataloudessa huonoista valinnoista rangaistaan. Euroalueen markkinatalous toimii toisin: Sen sijaan, että luottotappiot olisi alaskirjattu, ne päätettiin siirtää veronmaksajien maksettavaksi lainojen, vakuuksien ja epämääräisten ja läpinäkymättömien rakenteiden kuten ERVV:n muodossa.

Tukieuroja ei suunnattu velkaisten talouksien apuun vaan ne virtasivat Euroopan Keskuspankin ja avunsaajamaiden kautta suurten pankkien ja sijoitusrahastojen kirstuihin.

Virallinen totuus on se, että vastaanottajamaat halusivat tällaista “apua”. Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa. Tukipakettien luonnollinen vaihtoehto olisi ollut maksukyvyttömyyden myöntäminen ja se, että yksityiset sijoittajat olisivat kansallisuudestaan huolimatta joutuneet nielemään tappionsa.

Mutta siten ei saanut päästä käymään. Irlanti pakotettiin hyväksymään tukipaketti. Samoin kävi Portugalissa.

Minkä tähden Bryssel-Frankfurt-akselin kiskurit pakottivat maat hyväksymään “elvytyspaketit”, joiden tiedettiin epäonnistuvan? Siitä syystä, että näiden lihavien EU-kissojen oli miellytettävä pankkeja, jotka eivät suutuspäissään välttämättä ilmestyisi enää rahoitusmarkkinoille huutamaan itselleen Espanjan, Belgian, Italian tai edes Ranskan joukkovelkakirjoja.

Harmi heidän kannaltaan, että tämä taloudellinen ja poliittinen kartelli ei toimi. Tähän mennessä tehtyjen päätösten takia ihmiset Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa ovat jo joutuneet kärsimään. Maat eivät kykene säästämään ja kasvamaan niin nopeasti, että ne pystyisivät maksamaan velat, jotka Bryssel niiden kannettavaksi on auttamisen nimissä kasannut.

Pysyvä vakausmekanismi EVM ei sekään ole oikea ratkaisu. Se vain vakiinnuttaisi jatkuvat tulonsiirrot yksityisiltä kansalaisilta federalistipoliitikoille ja valuutanhimoisille pankkiireille ja loisi valtavan moraalikadon ja tuhoaisi lopunkin kilpailun eurooppalaiselta pankkisektorilta.

Onneksi mädännäisyyden leviäminen voidaan vielä pysäyttää. Pankit tarvitsevat rehelliset ja tiukat stressitestit. Poliittinen farssi on saatava päättymään ja sen sijaan tarvitsemme itsenäisiä ja luotettavia arvioitsijoita, joihin kuuluu myös sidosryhmiä ja akateemikoita. Me luotamme, mutta haluamme vielä varmistaa.

Maksukyvyttömät pankit ja rahoituslaitokset tulee sulkea, jotta maksukyvyttömyysongelma saadaan poistettua. Markkinoille on palautettava epäonnistumisen vapauden periaate.

Jos pankkeja pääomitetaan veronmaksajien rahoilla, siinä tapauksessa näiden pitää saada vastineeksi pankkien osakkeita ja koko johtokunta pitää vaihtaa. Mutta ennen kuin yhdenkään veronmaksajan osallisuutta voidaan edes harkita, valtioiden velkakirjojen arvoa on hiottava karkealla raspilla.

Julkisen velan kohdalla vapaus epäonnistua on aivan oleellinen. Kriisistä selviäminen edellyttää merkittäviä velkajärjestelyjä. Markkinat rankaisevat kyllä epäonnistuvia maita, mutta ne myös unohtavat ja antavat nopeasti anteeksi. Nykyiset suunnitelmat tuhoavat eurooppalaisen reaalitalouden korotettujen verojen ja tulonsiirtojen muodossa. Siinä pienen ihmisen veroeurot kuskataan maksukyvyttömien valtioiden ja pankkien holveihin. Velkajärjestely, joka jättäisi valtion velkatason kestävälle tasolle ja rohkaisisi jälleen kasvuhakuiseen politiikkaan, voisi johtaa pikaiseen paluuseen kansainvälisille velkamarkkinoille.

Kriisipaketeista puhuttaessa kyse ei ole vain taloudesta. Kansalaiset kokevat tulleensa petetyiksi. Irlannissa uudet hallituspuolueet lupasivat saattaa sijoittajat vastuuseen, mutta paineen alla rohkeus petti ja äänestäjät saivat jäädä pettymykseensä nököttämään. Euroeliitti on ilmoittanut, että Suomen tulee tiukasti sitoutua muiden euromaiden kanssa yhdessä tehtyihin päätöksiin, mutta sen sijaan Bryssel ei pukahdakaan siitä, pitäisikö kansallisten poliitikkojen sitoutua äänestäjille annettuihin lupauksiin.

Opin jo lapsena, että maanosamme ei enää koskaan saa olla suursodan taistelutanner. Sisäistin arvot ja periaatteet, jotka alun perin innoittivat perustamaan nykyään Euroopan unionina tunnetun järjestön. Sellainen Eurooppa ja sellainen visio tarjosivat Suomen kansalle ja koko Euroopalle rauhan, joka perustuu demokratialle, vapaudelle ja oikeudenmukaisuudelle. Sellainen Eurooppa on kannatettava, minkä vuoksi nyt on tavattoman surullista nähdä, kuinka tämän tavoitteen vaarantaa poliittinen eliitti, joka on valmis uhraamaan tavallisten eurooppalaisten hyvinvoinnin turvatakseen suursijoittajien ja pankkiirien pyrkimykset.

Timo Soini

Teksti julkaistu Wall Street Journalissa, 9 toukokuuta 2011