”Miksi koira ei haukkunut, rakas Watson?” – Vastaus hallitukselle ja Matti Hirvolalle

Luin mielenkiinnolla hallituksen vastauksen esittämiini väitteisiin Kreikka-vakuuksista. Se tuli Urpilaisen erityisavustaja Matti Hirvolan kautta.

Debatti on hyvästä. Demokratia ei toimi asioita salailemalla ja dokumentteja pimittämällä.

Olen iloinen, että hallitus ”vaivautui” kommentoimaan edes jotain. Ihan pikkuasioista ei ole kyse. Hieman harmittaa, ettei edes Hirvola tarjonnut yhtään lukua tai laskelmaa, eikä hän kertonut, miksi kaikki asiakirjat oli julistettu salaisiksi.

On totta, että kirjoituksessani jätimme kaksi detaljia vain vähäisille perusteluille. Yksi syy oli se, että kirjoitus oli nytkin liian pitkä. Toinen syy oli, että halusimme nähdä, mihin hallitus tarttuisi.

Etenkin halusimme nähdä, kiistäisikö hallitus yhtään kolmesta keskeisestä väitteestäni:

1. Saimme ns. ”vakuudet” vain pienelle osalle velkatakauksistamme (20 %), emme missään nimessä koko summalle. Siis aivan toisin kuin mitä hallitusohjelmassa kansalaisille luvattiin.

2. Nämä ns. ”vakuudet” ovat muodoltaan total return swap, ja niiden hinta sopimuksen tekohetkellä on nolla.

3. Saadaksemme nämä ”vakuudet” maksamme ylimääräistä, käypää rahaa.

Hallitus ei suoraan kiistänyt yhtään väitettä. Urpilaisen erityisavustajan vastine tosin koski epäsuorasti ensimmäistä ja viimeistä väitettä. Hän väittää, että (1) minä olen sekoittanut eri riskit keskenään, ja että (2) nämä vakuudet eivät maksa Suomelle, koska saamme rahat takaisin Euroopan vakausmekanismin (EVM) voitoista.

Katsotaanpa asiaa tarkemmin.

Riskit ja vakuuksien koko

Toivoisin, että hallitus itse tekisi nämä laskelmat kunnolla ja avoimesti. Hehän istuvat salattujen asiakirjojen päällä. Mutta kun ei, niin yritetään.

Helpoin tapa nähdä vakuuksien koko on lukea lehdistötiedotteet euromaiden sopimuksesta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti 4.10.2011: ” ... vakuudet voi saada korkeintaan 20 prosentille Suomen antamista lainatakauksista.”

Eikö siinä ole mustaa valkoisella? Jos tämä ei pidä paikkaansa, niin mihin laskelmiin Hirvolan käsitys perustuu?

Itsekin haluaisin suorempia vastauksia. Joten käydään asia rautakangesta vääntämällä.

Suomen saama ”vakuus” ei synteettinen lyhyt Kreikka-positio on kooltaan noin 880 miljoonaa euroa. Suomen vastuut ERVV:ssä puolestaan kasvavat uuden Kreikka-paketin myötä 65 % ylitakauksen vuoksi seuraavasti: 2,3 miljardia x 165 % = 3,795 miljardilla eurolla. Jakamalla 880/3795 saamme 23 %.

Hirvola väittää, että nyt ei pitäisi ottaa huomioon vastuidemme koko summaa. Siksi haluaisin viitata valtiovarainministeri Urpilaisen sanoihin eduskunnan lähetekeskustelussa 20.9.2011:

”Suomen osallistuminen uusiin lainoihin on myös toisen lukon takana. Hallitusohjelman mukaisesti Suomen kanta uusissa lainoissa – mikä tietysti koskee myös kasvavia takausvastuita – on se, että Suomi on valmis harkitsemaan tukea vain sillä ehdolla, että Suomi saa vakuudet kyseiseltä maalta. Tämän taustalla on rajata Suomen vastuut niin, että riskimme eivät kasva.”

Sen näkemiseen, että Suomen ylitakaukset voivat realisoitua varsin suurina, ei tarvita kovin villiä mielikuvitusta. Irlanti ja Portugali olivat mukana lainoittamassa Kreikan ensimmäistä tukipakettia. Nämä ovat kouriintuntuvia riskejä, joilta Katainen ja Urpilainen vannoivat ja vakuuttivat meitä suojelevan.

Korkokustannusten hinta ja EVM

Toiseksi Hirvola esittää, että etukäteinen EVM-pääoman maksaminen ei haittaa Suomea. Näin on kuitenkin vain kaikkein parhaassa skenaariossa, joka ei liene kovin todennäköinen.

On selvää, että joka tapauksessa pidän Suomen osallistumista EVM:ään karkeana virheenä. Tällaiset järjestelyt on selvästi ja suorasanaisesti kielletty EU:n perussopimuksissa. Niitä rikotaan räikeästi. Tavoitteena on Euroopan liittovaltio.

Oli miten oli, artikkelissani kirjoitin: ”...tästä koituvat korkokustannukset ovat pahimmillaan yli 50 miljoonaa euroa vuodessa.” Jos Suomen korko 30 vuoden lainalle on 3,5 %, vuotuiset korkokulut ovat pahimmillaan 50 miljoonaa euroa. (Tänään Hollannin vastaava koko on vähän alle 3 %, mutta toisaalta Ranskan 30 vuoden laina on jo 3,7 %, vaikka se oli viime vuoden lopulla AAA-luokituksen maa. Pahimmat uhkakuvat ovat paljon kalliimpia.)

Mihin Hirvola viittaa on se, että Suomi odottaa saavansa rahat takaisin EVM:n voittoina. Pitää kuitenkin muistaa, että automaattisesti maksettavaksi lankeavat korkokulut ovat hyvin erilainen asia kuin sijoituksista mahdollisesti saatavat voitot. Tämän oppi moni suomalainen 1990-luvun vaiheessa.

Niinpä kirjoitin: ”Voimme toki uskoa keijukaisiin ja siihen että EVM tulee olemaan todellinen rahasampo… Mutta siinä tapauksessa emme myöskään olisi pyytänyt vakuuksia ensikädessä.”

Viime eduskuntavaalien kynnyksellä eräät kansanedustajat väittivät, että voittoahan näistä lainoista tulee. En ole viime aikoina kuullut, että tämä on Suomelle hyvää bisnestä.

EVM lainaa rahaa AAA-takauksella markkinoilta, ja jälleenlainaa sen hyvin pienellä marginaalilla kriisivaltioille. Tämä on poliittinen rakenne, ei voittoa tavoitteleva yritys. Jos sieltä lopulta saadaan edes osa pääomista takaisin, olen todella yllättynyt.

Uskaltaisin väittää, että suurta osaa kriisirahastoon lähetetystä 1,44 miljardista eurosta emme tule koskaan näkemään. Saati sitten, että saisimme voittoa tai osinkoja.

Tämän on jälleen itse Jutta Urpilainen myöntänyt: ”Luovumme osittain väliaikaisen mekanismin voitoista, ja meidän arviomme on, että niitä voittoja ei käytännössä tule, että ne ovat teoreettisia voittoja” (Yle 4.10.2011).

Valtiovarainministeri sanoi tämän perusteluna sille, miksi hallitus on valmis luopumaan ERVV:n mahdollisesta voitto-osuudestaan. Hän näyttää unohtaneen, että sama järkeily pätee yhtä lailla (ellei jopa suuremmassa määrin) pysyvään vakausmekanismiin.

Lopuksi

Mainitaan vielä yksi asia. Kirjoituksessani väitin, että Suomen vastuut kasvavat korkoineen ja ylitakauksineen lähes 6 miljardiin euroon. Valtiovarainministeriön laskelmissa ei puhuta kokonaisriskistä, joka Suomelle tulee ERVV:n rahoituksen takaamisesta. Me emme ole sitoutuneet ainoastaan vastaamana sen antamien lainojen pääomasta, vaan myös näiden pääomien rahoituskuluista.

Esimerkiksi saamilleen rahoille Kreikka alkaa maksaa korkoa aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua. ERVV:n rahoituskulut alkavat sen sijaan välittömästi. Kun rupeamme näitä laskemaan yhteen, Suomen kokonaisvastuiksi tulee nopeasti yli 6 miljardia euroa. (Toki myös alla olevien AAA-lainojen koot karttuvat. Valitettavasti ne vain ovat matalilla kiinteillä koroilla.)

Tiedän kyllä, että Urpilainen ja hallitus tekevät kovaa työtä edistääkseen Suomen asemaa. Mutta heidän lähtökohtansa ovat vääriä. Jos ei ole valmis lähtemään neuvottelupöydästä, niin sitten tulee vastaan tilanteita, joissa ei pysty pitämään lupauksiaan. Ja kun ei pysty, asia menee salailun puolelle.

Minun tehtäväni on haastaa. Suomi ei ole yhden totuuden maa. Minä voin erehtyä siinä missä muutkin. Mutta hyviä päätöksiä ja toimivaa demokratiaa saadaan vain, kun asioista keskustellaan avoimesti. Salailematta.