Taas yksi EU:n huippukokous on ohi ja ylistystä laulaa herrat maan. Iltalehden ja Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ovat taas asiasta kevyitä kuin poutapilvet. Talouskriisiä ei ratkaistu, markkinoilta on terveisiä tulossa. Ja melko pian.

Eurofiilit rummuttavat, että Iso-Britannia on ampunut itseään jalkaan. Aivan oikein, mutta päivastoin. Pääministeri David Cameron asetti kansansa EU-kollektiivin edelle. Hän teki oikein.

Daily Mailin mielipidemittauksen mukaan britit tukevat pääministerinsä ratkaisua. Luvut  62 prosenttia puolesta ja 19 prosenttia vastaan, 19 prosenttia ei osaa sanoa, puhuu puolestaan. Kyllä kansa tietää!

Cameron käytännössä esti sen, että uutta perussopimuskierrosta ei aloitettu. Se on hyvä asia. Hallitustenvälisyys voitti komission ja EU-parlamentin.

Haluaisin olla huomenna kärpäsenä katossa kun EU-parlamenttiryhmien puheenjohtajat kokoontuvat yhteiskokoukseen. Sosialistien Martin Schulzin naama olisi näkemisen arvoinen. EU-parlamentti jäi tässä mopen osalle. Liittovaltiorakenteet kärsivät tappion EU:n sisäisessä pelissä.

Suomi voi vielä jättäytyä Pysyvän vakausmekanismin ulkopuolelle. Ja niin olisi hyvä tehdä.

Iso-Britannia on tärkeä osa Eurooppaa. EU olisi varjo entisestään ilman sitä. Kun puhutaan, että tuleeko Iso-Britannia toimeen ilman EU:ta? Varmasti tulee. Entä EU ilman Iso-Britanniaa? Paljon huonommin. Jos Iso-Britannia todella lähtisi EU:sta , surku olisi EU:n puserossa, ei brittien.

David Cameron keskusteli Lontoossa Pohjoismaiden ja Balttien johtajien kanssa pääministeri Mari Kivinimen aikaan EU-yhteistyöstä. Siinä on Suomelle oikea viiteryhmä.

Tämän huippukokouksen voittajia olivat David Cameron ja Nicholas Sarkozy. Cameron sai kansansa tuen ja takasi toimintavapautensa. Sarkozy sai hönkää presidenvaalikampanjaan ja sai muut pelastamaan ranskalaisia pankkeja.

Suomi saa valita. Ei pitäisi olla vaikeata.