Vakuudet kuin Täytetty Pingviini

Tarinan mukaan Amerikassa eleli taannoin liikemies, joka ei saanut yritykselleen lainaa. Ei ollut vakuuksia.

Mies oli kuitenkin kekseliäs ja hankki myyntimatkaltaan täytetyn pingviinin. Kukaan ei ollut pingviiniä hänen asuinsijoillaan ennen nähnyt. Kukaan ei tiennyt mikä se oikein on ja minkä arvoinen se on.

Hallitus toi tuliaisina Suomen kansalle täytetyn pingviinin, vakuudet, jonkalaisia ei ennen ole nähty ja joiden arvoa ei tiedetä. Ja jota kellään muulla ei ole ja jota kukaan muu ei halua.

Amerikassa kelpasi  pankinjohtajalle täytetty pingviini vakuudeksi. Hallituspuolueet hyväksyivät vakuusjärjestelyn, josta totuus selviää viimeistään 30-vuoden kuluttua jos sittenkään.

Eduskuntakeskustelussa en saanut ministeriaitiosta vastausta kysymykseeni, miksi Suomi ei jää pois näistä tukipaketeista. Osalle Suomen kansaa on vielä epäselvää se, että Suomen ei todellakaan ole pakko olla näissä paketeissa mukana, vakuuksilla tai ilman niitä. Siis Suomen ei ole pakko olla mukana missään tukipaketissa!

Talouskriisin ongelma on maksukyvyttömyys ja se ei ole poistunut mihinkään. Kirjoitin mielipidekirjoituksen arvostettuun The Wall Street Journaliin 9.5.2011. Tuossa kirjoituksessa on edelleen kaikki olennainen tästä kriisistä ja kuinka tilanne pitää ratkaista. Nyt se on hankalampaa, mutta edelleen mahdollista.

Uudet gallup-luvut ovat järkytys SDP:lle. Niille on kuitenkin selkeä selitys. SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen haukkui Perussuomalaiset puolueena täysin asiattomasti ääripuolueeksi. Viesti meni perille. SDP:ssa oli vielä ennen Lipposen purkausta muutama ammattiperusmies, joka lasautuksen jälkeen päätti vaihtaa leiriä ja lippua. Ei suomalaisille ihan mitä tahansa soopaa voi puhua – edes Paavo Lipponen.

Sileäkätisillä sen sijaan menee hyvin. Eurooppaministeri Alexander Stubb lähettää terveisiä plokin lukijoille. Oikein tai väärin Soinilla ja Stubbilla on johdonmukainen linja, mitä Euroopan Unioniin tulee. Kumpikaan ei usko täytettyyn pingviiniin kuten SDP ja osa mediaa, joiden ymmärrys vakuuksista on tarinanmukaisen amerikkalaisen pankinjohtajan tasolla.