Ilmastosta ja intistä

Olipa kerran kuningas. Hän eleli Brittein saarella. Kansa rakasti kovin hallitsijaansa ja toivoi, että taitava kuningas pystyisi vaikuttamaan vuoroveden liikkeisiin.

Suosittu kuningas päätti yrittää. Hän meni meren rantaan ja teki kaikkensa. Tulosta ei tullut.

Ilmastonmuutos on nykyajan megatarina. Ihmisen osuus ja voima tähän ilmiöön on todentamatta.

Ilmastonmuutos on hyvä vihollinen. Sen varjolla voidaan perustella ja perustellaan melkein mitä tahansa.

Veroja voidaan korottaa, lihansyöntiä paheksua, tietulleja kannattaa, EU:n valtaa kasvattaa ja ties mitä muuta, koska pitää vastustaa ilmastomuutosta.

Vihreät kuninkaat tai paremmin kuningattaret voivat mennä meren rantaan kuten vanhan tarinan kuningas ja lopputulos on sama.

Mieleeni tulevat 1980- luvun opiskeluaikojeni rauhanmarssit. Lännen pahat ydinaseet olivat vaarallisia maailmanrauhan kannalta, idän rauhanaseet eivät.

Marssit on marssittu. Maailma ei ole ydinaseeton, eikä maailmanloppua tullut.

---

Risto Siilasmaan työryhmä väläyttää yhtenä palvelusaikana nelikuukautista inttiä. Sillä koulutuksella ei tarvitse lähteä maailmaa pelastamaan sen paremmin Somalian rannikolle kuin Afganistaniinkaan.

Jotta neljän kuukauden intti ei tulisi liian raskaaksi kropalle ja mielenterveydelle voitaneen joka toisesta päivästä tehdä kasviruokapäivä. Se esitys jäi kyllä työryhmältä tekemättä, mutta kyllä joku vihreä kansanedustaja voi ottaa asian omakseen.

Ja totta kai - sivari neljään kuukauteen. Paavo Eduskuntaan!

Perussuomalaisten Jussi Niinistö esitti fiksusti perussuomalaisten mielestäni järkevät kannat työryhmän tuloksia puntaroineessa keskustelussa. www.jussiniinisto.fi