Hei, me kuristetaan omistajakuljettajia

Suuren rahan kokoomus leveilee aina eurooppalaisilla yhteyksillään. Keskiviikkona Brysselissä Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta äänesti rekkakuljettajien työaikarajoitusten soveltamisesta myös itsenäisiin kuljettajiin.

Kyse on omistajakuljettajan oikeudesta tehdä työtä omassa yrityksessään. Kokoomuksen eurooppalaiset kaverit Italiasta, Ranskasta ja Espanjasta hyppäsivät sosialistien ja vihreiden kelkkaan kuristamaan omistajakuljettajia omassa työssään.

Perussuomalaisten kaverit Euroopassa, Italiasta ja Englannista, äänestivät ko valiokunnassa omistajakuljettajien puolesta.

Työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan päätös on järjetöntä ja epäkäytännöllistä lainsäädäntöä. Suomen hallitus, jota tässä asiassa Perussuomalaiset ovat ilomielin voineet tukea, on kaikissa asian käsittelyn vaiheissa vastustanut yrittäjien työaikarajoituksia – yrittäjän vapautta loukkaavina ja mahdottomina valvoa.

Asia tulee vielä toukokuussa parlamentin täysistuntoon. Toivottavasti siihen mennessä kokoomuksen berlusconilaiset ja sarkozylaiset kaverit saadaan irroittamaan otteensa suomalaisen omistajakuljettajan kurkusta.

Muuten lähtee avain virtalukosta.