Perussuomalaiset voimistuvat

Viikonloppuna järjestimme Vuosi vaaleihin -seminaarin ja risteilyn.

Osanottajia oli kolmisensataa eri puolita Suomea; valtuutettuja, kenttäaktiiveja ja paljon uusia jäseniä.

Innostus oli valtava.

Olen ollut politiikassa mukana runsaat 30 vuotta ja vain kerran olen kokenut vastaavaa innostusta; vuoden 1983 eduskuntavaalien alla, jolloin nuorena 21-vuotiaana valtiotieteen ylioppilaana olin mukana rivimiehenä nostamassa SMP:ta suureen vaalivoittoon.

Seminaarimme alustukset olivat mukaansa tempaavia ja niistä virisi vilkas keskustelu, joka jatkui risteilyllä pikkutunneille asti.

Kävin kymmeniä mielenkiintoisia keskusteluja. Minulla on takanani kautta maan osaavaa ja innokasta väkeä. Kokeneet puoluejyrät ja uudet jäsenet istuivat päät vastakkain aamuun asti.

Perussuomalaiset voimistuvat. Tunku ehdokaslistoille on nyt niin kova, että moni joutuu pettymään. Kaikki halukkaat eivät pääse eduskuntaehdokkaiksi

Meidän pitää ymmärtää se, että kaikkia tarvitaan työssä, tukiryhmässä, mutta jokainen ei voi olla ehdokkaana. Erityisen suuren vaikutuksen minuun tekivät ne henkilöt, jotka kertoivat porukalla muodostaneensa tukiryhmän ja yhtenä miehenä ja naisena olivat ehdokkaansa takana.

Perussuomalaisilla on nyt tarkan harkinnan ja maltin paikka.

Ehdokasasettelu tehdään rauhassa ja suunnitellusti.

Politiikka on joukkuepeliä. Perussuomalaisissa noudatetaan johdallani pelisääntöjä.

Puolueen maineen ja kaikkien ehdokkaiden oikeusturvan vuoksi puolue edellyttää, että ehdokkaamme ovat sitoutuneet Perussuomalaisten linjaan, arvomaailmaan, asiaan ja kertovat taustansa avoimesti ja rehellisesti.

Miksi näin?

Kuntavaaleissa kävi valitettavasti muutamilla paikkakunnilla niin, että Perussuomalaisia käytettiin ponnahduslautana vain omiin pyyteisiin ja jätettiin mm. omat ikävät asiat kertomatta.Jälki on ollut sen mukaista.

Tämä peli ei jatkossa vetele. En aio itse olla, enkä saata muita ehdokkaitamme sellaiseen tilanteeseen, jossa saamme ”selitellä” jonkin ehdokkaan itsestään salaamia epämiellyttäviä tosiasioita.

Jokainen ehdokas, minä mukaan lukien, täyttää yhteisesti sopimamme paperin, jossa hän sitoutuu kertomaan taustoistaan.

Luottamus hyvä, kontrolli parempi.

Vaalien alla ja niiden välilläkin moni meistä joutuu perusteettoman mustamaalaamisen kohteeksi. Sellaiselle emme anna periksi. Huhujen perässä emme juokse.

Minulla on henkilökohtaisesti runsaasti kokemusta nimettömistä parjauksista. Niille en anna mitään arvoa. Se, joka huutaa, pelkää.

Politiikassa ei pärjää, jos pää ei kestä.

Perussuomalaisten listat eduskuntavaaleissa ovat monipuoliset ja puolueemme vaaliohjelma on yleispuolueen ohjelma. Yhteinen ohjelma on se mitä ajetaan. Ehdokkaalla on oikeus käyttää ohjelmamme kanssa sopusoinnussa olevia omia henkilökohtaisia vaaliteemoja.

Perussuomalaiset on näiden vaalien ainoa todellinen haastaja.

Perussuomalaiset herättävät voimakkaita tunteita. Vanhat puolueet myötäjuoksijoineen varmasti pistävät meidät lujille. Se on oikein.

Politiikka palaa politiikkaan!

Perussuomalaiset haluavat Suomen Kansan käyttävän ääntään.