Irlanti

Irlanti on minulle rakas maa.

Olen käynyt siellä toistakymmentä kertaa. Tehnyt siellä suuria ratkaisuja.

Joskus täytyy mennä ulkomaille asti nähdäkseen omaan sydämeensä.

Irlanti on taas tapetilla. Tällä kertaa en tarkoita iirien pakottamista uuteen kansanäänestykseen EU-perustuslaista.

Siis siitä kirjaimelleen samasta, jonka se jo kerran hylkäsi.

Minua surettaa Pohjois-Irlannin tilanne. Nyt ollaan veitsen terällä.

Kahden sotilaan ja yhden poliisin murhat uhkaavat vakavasti rauhaa ja kehitystä.

Haavat on revitty auki. Asialla on ”todellinen IRA”. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Mutta keitä muita hukkuu matkan varrella?

Toivon todella, että kyseessä on marginaali-ilmiö, eikä pysyvä käänne pahempaan, pimeämpään.

Muistan sen ajan kun kävin ensimmäisiä kertoja Irlannin tasavallassa ja sain vastata väsymykseen asti, että onko siellä turvallista? Ihmiset eivät erottaneet Eireä ja Ulsteria.

Taloudellinen alamäki herättää levottomuutta. Moni menettää työnsä ja toimeentulonsa. Siihen etsitään syyllisiä. Rauhanprosessi ei ole syy, se on mahdollisuus ja tae paremmasta.

Irlanti on monin tavoin ainutlaatuinen maa Euroopassa. Ihmiselämällä on äitinsä kohdussa lain suoja. Saman pitää päteä kaduilla ja kujilla myös Pohjois-Irlannissa. Älä tapa!