Hyviä hetkiä

Elämän ilot syntyvät pienissä hetkissä.

Kun ravaa ympäri maata pää märkänä, osaa arvostaa pientä kahvikupillista, ystävällistä hymyä ja ehjänä kotiinpääsyä.

Nyt otetaan miehestä mittaa. Jos kaikki menee pieleen, on keuhkokuume taas tilauksessa. Nyt ei tunnu siltä.

Suomi on hienojen ihmisten maa.

Viime päivinä on nähty Loimaata, Someroa, Kirkkonummea, Lohjaa, Hyvinkäätä, Lahtea, Orimattilaa. Huomenna on edessä Oulua, Kempelettä ja Haukipudasta. Lauantaiksi on tarjolla Loviisaa, Porvoota ja Vantaata. Ja tietä riittää.

Antaessaan saa. Sen kokee puheenjohtaja. Puolueemme voi olla pieni, mutta se on kasvava ja oma.

Perussuomalaisessa kenttäväessä, ehdokkaissa ja kannattajissa tämä näkyy. Perussuomalaiset on henkilökohtainen, ihmisen kokoinen ja ihmiselle hyvä.

Hyväähän tässä on tarkoitus tehdä, eikä pahaa.

Erityisen mukavaa on tavata hiljaisia hyväntekijöitään. Ihmisiä, jotka eivät pääse, eivätkä halua otsikoihin. Heidän lämpönsä saattelee minut pimeän tien viitoittamalle kotimatkalle.

Tietoisuus siitä, että kolmen lapsen perheenäiti iltalenkillään jakaa mainoksiani, sotiemme veteraani soittelee ystävilleen puolestani, kun jalat eivät kanna tai että kuljetusyrittäjä kuskaa minua koko päivän ottamalla vapaapäivän, pitää jalat maassa.

Tietää ketä edustaa ja miksi.

Orimattilassa kävin Jokihaaran koululla. Että töissä oli mukavaa. Monta asiaa jäi mieleen; kännykkäpussi, oman puolueen kuntavaaliehdokkaat, oppilaskunnan ja opettajien sanat ja kiinnostuneet katseet, hymyt ja vastaukset. Tapasin ehkä tulevia olympiaurheilijoitakin; judokan ja juoksijan.

Mieleeni jäi myös matka junalle ja junamatka. Isoisäni oli konduktööri. Raiteet ovat jotenkin verissä.

Kepu on julkaissut vaalilauseensa. Äänestä kotiasi.

Mikäpä siinä, yksi SMP:n kuuluisimpia iskulauseita oli muutama vuosikymmen sitten: Äänestä kotisi puolustajaa.

Olipas sattuma.