Eteneminen ja hermostuminen

Perussuomalaisten kannatuksen nousu saa aikaan vipinää kilpailevissa puolueissa.

Helsingin Sanomien mielipidemittaus kertoi eilen, että puolueemme kuntavaalikannatus on lähes nelinkertaistunut viime vaaleista.

Tämä vaalitulos merkitsisi, että Suomeen tulisi nykyisen sadan perussuomalaisen kuntavaltuutetun sijaan noin 400 valtuutettua. Nousu olisi huima.

Perussuomalaisten ehdokashankinta on sujunut paljon viimekertaista paremmin. Puolueemme on jo nyt, kolme viikkoa ennen listojen jättöä, ylittänyt 1 000:n ehdokkaan rajan.

Kävin eilen Lappeenrannassa ja Imatralla. Molempiin kaupunkeihin saimme tukun uusia ehdokkaita. Viime vaaleissa Imatralla ei ollut lainkaan Perussuomalaisia ehdokkaita. Nyt heitä on jo 11. Uskon, että muutama tulee vielä lisää.

Vastaavia esimerkkejä on Suomi täynnä. Ja lisää tehdään.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus totesi Timo Soinin kiertävän maata pää märkänä.

Tosi on.

On selvää, että poliittiset kilpailijamme katselevat tilannetta levottomina. Etenkin Keskustassa ja Vasemmistossa Perussuomalaisten eteneminen närästää.

Pohjat tähän asti löi eilen 0, jotakin kannatuksen omaava kommunistipuolueen Yrjö Hakanen, joka päästeli julkisuuteen täyttä potaskaa toiminnastani Espoon valtuustossa ja Perussuomalaisten lähiöpolitiikasta erityisesti.

Sen verran kommareilla ilmeisesti tiedustelu pelaa, että he tietävät Perussuomalaisten kannatuksen olevan etelän lähiöissä kovassa nousussa. Ehdokkaita pääkaupunkiseudulla on jo yli 100.

Kelvoton kommunismiaate ei enää juuri ketään harhauta. Hakanen kuitenkin jaksaa yrittää. Meitä on moneksi.