Asialla ja linjalla pärjää

Pärjääkö politiikassa asialla?

Kyllä, kun on asiaa ja osaa esittää asiansa.

Perussuomalaisten kannatuksen nousu on tosiasia, mutta johtuuko se asiasta vai henkilöstä?

Olen hieman jäävi vastaamaan, mutta se ei estä minua sanomasta mielipidettäni, kun en siihen muutenkaan lupia kysele.

Perussuomalaiset on puolue, jonka on helpointa sekä saavuttaa merkittävää lisäkannatusta että menettää sitä. Kannatusta saa oikeilla asioilla ja oikea henkilö. Molemmat tarvitaan. Eduskuntavaaleja silmällä pitäen tilanne on hyvä, eduskuntavaalikannatuksemme kasvaa.

Kuntavaaleissa olemme tiukemmilla. Asia kestää, mutta onko meillä tarpeeksi henkilöitä, joille kannatus voidaan kohdentaa?

Perussuomalaisten eduskuntavaalikannatus on jo ohi RKP:n ja KD:n. Se ei ole minulle yllätys.

Erilaiset kommentaattorit väittävät, että Perussuomalaisten kannatuksen nousu johtuu puolueen puheenjohtajasta.

Olen ollut politiikan etulinjassa parikymmentä vuotta. Asiat pitää osata, henkilö on plussaa.

Tärkeintä on, että ihmisellä ja puolueella on linja. Seuraavaksi tärkeintä on se itse linja.

Perussuomalaiset asettavat kansallisen suvereniteetin ja valtiollisen itsenäisyyden etusijalle suhteessa Euroopan Unioniin ja muihin harvainvaltaisiin järjestelmiin nähden.

Perussuomalaiset asettavat ihmisen rahan ja yhteiskunnan edun edelle.

Puolueen puheenjohtajan tehtävänä on olla puolueensa näköinen, perussuomalainen.

Puolueemme nimeä pidettiin vuosia epäonnistuneena ja junttimaisena. Ei pidetä enää.

Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.

Pysytään asialinjalla eli kannatetaan hyviä asioita esitti niitä kuka tahansa, ja voitto on myös meidän eikä pelkästään Pelastusarmeijan.