Työttömyys on ongelma

Viikosta toiseen Suomessa lauletaan ja laulatetaan työvoimapulaa. Pullonkauloja varmasti on.

On olemassa toinenkin todellisuus.

Vieraanani Eduskunnassa kävi tänään joukko espoolaisia työttömiä, jotka tosissaan hakevat töitä ja ovat halukkaita töihin.

Puolitoista tuntia meni nopeasti. Sain paljon uutta tietoa ja eteenpäin vietäviä asioita.

Uskon, että sain perille menneet viestit eivät olleet yksisuuntaisia.

Olin otettu, että tuo porukka halusi tavata juuri minut.

Kerroin miten toimin ja miksi. Tiedän omasta kokemuksesta vuodelta 1995 SMP:n konkurssin ajalta, miltä tuntuu kun työt loppuvat.

Se tuntuu siltä, ettei tarvita. Ja me kaikki olemme kuitenkin tarpeen. Ainutlaatuisia ihmisiä. Ei ole kahta samanlaista.

Työttömyydestä voi selvitä. Jokainen uusi työllistyminen on uusi onnistuminen. Työttömyys on ongelma, jota vastaan pitää taistella.

Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.