Tilatukioikeuden muutos

Pidin tänään istuntosalissa kovaa meteliä tilatukilain täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta. Hallitus on antanut EU:n käskystä esityksen, jolla puututtaisiin suomalaisen talonpojan oikeuteen omaan maahansa. Sievistelysyistä asia on verhottu EU-byrokraattikielen vaatimaan muotoon.

Hallituksen omassa esityksessä sanotaan: ”vaikuttavat Euroopan Yhteisöjen komission kannan perusteella yhteisön oikeuden vastaisilta. Tämän vuoksi ne ehdotetaan kumottaviksi.”

Ylläoleva tarkoittaa Suomeksi sitä, että EU:n byrokraattien tahto menee Suomen perustuslain takaaman yksityisen omistusoikeuden edelle. Tämä oli surullinen päivä Eduskunnassa. Kepu ei ollut rähmällään vaan pitkin pituuttaan maassa EU-komission edessä.

Tähän keskusteluun kokonaisuudessaan kannattaa tutustua eduskunnan sivuilla.

Missä EU, siellä ongelma. Kirves on jo puun juurella. EU:lle käy kuten Neuvostoliitolle, se tukehtuu oman rappioonsa ja byrokratiaansa.