Juhlapuhe Kannunvalajissa

Sanan mahti on lyömätön.

Hyvä puhe antaa paljon sekä puhujalle että kuulijalle.

Kohdalleni lankesi kunnia pitää juhlapuhe valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vuosijuhlassa viime lauantaina.

Kutsu oli mieluinen, hieman yllättäväkin. Siihen aikaan , kun itse palavasieluisena vennamolaisena opiskelin valtio-oppia Helsingin yliopistossa (1981-1988) moinen valinta tuskin olisi tullut kysymykseen.

Nykyopiskelijat ovat suvaitsevampia kuin edeltäjänsä, jotka kailottivat ”avarakatseisuuttaan”, mutta käytännössä toimivat monenmoisen hyödyllisen idiotismin aisankannattajina.

Puhuin politiikan puolesta. Sen puolesta, ettei politiikkaa jätettäsi poliittisten psykopaattien ja eriasteisten tomppeleiden temmellyskentäksi.

Itse en katsonut edustavani puhtaasti kumpaakaan ongelmatyyppiä, mutta totesin, että puhdastakin lajityyppiä päätöksenteosta löytyy.

Kuulijakunta oli todella fiksua ja hyväkäytöksistä. Jonkinlainen järkytys oli kuulla, että pääsykokeen läpäisee vain 11 prosenttia tiedekuntaan hakevista. Kun itse aikanani pääsin valtiotieteelliseen hyväksyttiin 25 prosenttia hakijoista.

Nautin illasta täysin siemauksin. Sekä virallisesta että epävirallisesta osuudesta. Ken on fuksi 1981, ylös nouskohon… sai nostalgiakyyneleen silmäkulmaan.

Oli mahtavaa puhua runsaalle 130:lle kuulijalle, enkä malttanut pysyä pelkästään kirjoittamassani paperiversiossa.

Olen sen verran puheita pitänyt, että tiedän milloin puhetta kuunnellaan ja milloin ollaan vaan kohteliaasti paikalla.

Puheen jälkilöylyt olivat antoisat. Suomen poliittinen päätöksenteko tarvitsee nuorta ennakkoluulotonta voimaa, sitä on tulossa myös valtiotieteilijöistä. Puoluekanta on sivuseikka, vaikken kenellekään voi vanhoihin puolueihin liittymistä suoraan suositellakaan.

Tsemppiä sinne valtsikkaan. viihtykää kohtuudella myös huvielämän kärjessä, sillä elämä on ihmisen parasta aikaa.