Nyt otetaan verimittaa miehestä

Vaalitaistelu on kovimmillaan. Aamulla lähdetään (tänään klo 5.45) ja iltamyöhään painetaan. Peli vetää!

Tänään kävin Ylivieskassa ja Raahessa. Mainiot keikat. Oulun piiri alkaa varmistua.

Olen satsannut Ouluun paljon. En aio turhaan vaivaa nähdä. Ylivieskassa tapasin monta vanhaa tuttua SMP:n taisteluvuosilta. Olemme saaneet nukkujat hereille. Nousu on varma.

Nuori aktiivimme Terhi Sorvoja, joka antoi uuteen Trendi-lehteen hyvän todistuksen minusta, oli kiva tapaus. Reipas nuori nainen, jolla on omat mielipiteet ja hän uskaltaa sanoa ne ääneen. Terhejä tarvitsemme lisää.

Raahessa oli vastassa räväkkä duunarijoukko. Kovat mielipiteet ovat tehneet vaikutuksen. He kävivät sanomassa suoraan, että nyt vedetään perussuomalainen viiva. Eläkeläisrouva antoi kauniin kukkapuskan, sain sen hengissä kotiin asti.

Menen vielä ennakkoäänestyksen alettua Kajaaniin. Haluan todella meille paikan Oulun piiristä. Nyt se ei jää visiiteistä kiinni. Kalajokilaakso ja Raahen Seutu tekivät juttua ja radio Pooki haastatteli, sen jälkeen alkoi puhelin soida.

Kaleva oli tehnyt pääkirjoituksen Timo Soinista otsikolla Vennamo II. Mielenkiintoinen, joskaan ei täydellinen näkemys.

Hesarissakin oli sivun siivu. Torkki arvosteli puheeni. Hän on tehnyt sen ennenkin.

EU pääsi Hesarin jutun otsikkoon.

EU-kanta tuo ääniä, mutta myös vie. Molemmista on kokemusta tältä päivältä. Vastaan aina suoraan kysymyksiin – aivan sama tuleeko vai meneekö ääniä.

Sähköpostin perkaus kesti 1,5 tuntia. Osa puheluista jäi vastaamatta.

Niin tulihan sitä vielä tänään käytyä Espoon kaupunginhallituksen kokouksessa ja Urheilukanavan haastattelussa.

Sauna maistui – ja makkara. Seuraavaksi maistuu uni.